Viisipisteinen multikätkö Vantaankosken kulttuurimaisemassa. Reitti soveltuu kuljettavaksi jalan tai polkupyörällä.
1. PISTE Vanhan paloaseman rakennuksessa oleva vuosiluku = A
Annetut koordinaatit tuovat vanhalle palosemalle, joka on museoviraston suojelukohde. Kuninkaantien varrelle perustettu paloasema rakennettiin aikoinaan lahjoitusten sekä arpajaisten avulla. Vantaan VPK on ollut edelläkävijä; palokunnalle hankittiin alueen ensimmäinen dieselkäyttöinen paloauto 1960-luvulla, jolloin paloautot olivat pääasiassa bensiinikäyttöisiä.
2. PISTE Myllynkiven sisäosan kulmien lukumäärä = B
Kuninkaantie eli ns. Suuri Rantatie on yksi Suomen vanhimmista pääteistä. Kosken ylittävä Vantaan ainoa säilynyt puusilta on rakennettu vuonna 1876. Vantaankosken sydämenä on Viilatehdas vuodelta 1882. Vantaankosken teollisella tuotantoalueella sijaitsi parhaimpina vuosina viilatehtaan, myllyn ja ruukin lisäksi sahoja, päretuotantoa, huovutuslaitos, trasselitehdas ja hopeasulatto. Kosken rannalla kohosi asuntoja, konttoreita ja varastoja. Tuotantoaan Dahlforsin viilatehdas jatkoi aina 1960-luvulle saakka. Nykyisin viilatehtaan tiloissa joen itärannalla toimii tilausravintola ja ohjelmapalveluyritys. Joenvarren vuosisataisesta elämästä kertovat raunioitunut myllyrakennus, joen kivimuurit ja pumppuhuone. Viilatehtaan niemi kunnostettiin julkiseksi puistoksi 2000-luvun alussa.
3. PISTE Sillan rakenteessa oleva vuosiluku = C
Kuninkaan Kartanon entisöidyt kabinetit toimivat 1970-luvun taitteessa ruotsinkielisen kansakoulun luokkahuoneina, myöhemmin Vantaan kaupungin koulutustiloina ja nykyisin tilausravintolana.
4. PISTE Sillan kaiteessa oleva vuosiluku = D
Vantaankosken jylhät rannat ovat kuljettavissa polkujen sekä laiturien ja portaiden myötä. Polkujen yhteyteen on rakennettu levähdys- ja näköalapaikkoja, kalastus- ja ongintapaikkoja sekä paikka kanootin vesille laskua varten. Lehtomainen puusto on jätetty luonnonmukaiseksi erämaista tunnelmaa korostamaan.
5. PISTEEN eli loppupisteen N60° 17.xxx E024° 51.yyy koordinaatit saat laskukaavalla:
xxx = A + B - 1203
yyy = D - C + 697
Normaalikokoisessa purkissa on tilaa kulkijoille sekä vaihtotavaroille. FTF-palkintona on pieni uv-lamppu.

Dahlforsin viilatehdas 1890-luvun loppupuolella, kuva: Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys