KIEVARINKIERROS
Savonlinnan Nojanmaasta Varparannalle vievä 25 kilometrin pituinen latureitti, Kievarikierros, on vauhtilatu. Erityisesti luistelutyyliä suosivia metsäteitä, peltoaukeita, tasaisia järvenrantoja ja suoria sähkölinjoja on riittämiin. Ensimmäinen laturetki kaupungin itäpuolen ensimmäisellä alueen seurojen perustamalla reitillä hiihdettiin 1997.
Kievarikierroksen palveluvarustus perustuu tulipaikkoihin. Kodat ja laavut polttopuineen ovat vapaasti kaikkien käytössä. Keväisinä viikonloppuina esimerkiksi Soinilan aurinkolaavulla Haapalassa on usein tungosta. Retkeilymeiningillä hiihtelevälle makkaranpaisto onkin mieluisa ohjelmanumero. Itäisen ulkoiluverkoston reitistöstä huolehtii talkootöin Kievarikierroksen latu- ja retkeily-yhdistys ry.
Kätkösarja esittelee reitin lisäksi myös lyhyesti Savonlinnan urheiluelämän menestyjiä ja vaikuttajia eri aikakausilta.
Pentti Pennanen menestyi kartanlukijana toimineen Markku veljensä kanssa 1971 moottoriveneiden H-luokan SM-kilpailuissa voittamalla mestaruuden. Tämän lisäksi hän saavutti useita voittoja kansallisissa kilpailuissa ympäri Suomea.
Kaikkihan muistavat, että ladulla ei saa kävellä!
Happy hunting!
GC-LINNA