Suomenennätys lunta vuorokaudessa Merikarville
Merikarvialla on satanut vuorokaudessa virallisen kirjoihin ja kansiin tilastoitavan tiedon mukaan 73 senttiä lunta. Senttimäärä mitattiin virallisesti kepillä Ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä Merikarvian Tuorilassa lauantaiaamuna 9.1.2016. Toki epävirallisesti paikoin on voinut sataa lunta paljon paksumminkin.
Kyse on Suomen ennätyksestä mittaushistoriassa.
Päivystävän meteorologin mukaan runsaan lumentulon aiheutti sulan meren yllä ollut paksu, kylmä ilmamassa. Lunta oli maassa ennestään parisen senttiä, joten lumen syvyys oli aamulla 75 senttiä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tätä ennen suurimmat havaintoasemilla mitatut lumensyvyyden kasvut vuorokaudessa ovat olleet maan etelä- ja pohjoisosassa noin 35–50 senttiä ja keskisessä Suomessa noin 35–40 senttiä. Edellinen lumiennätys 50 cm oli vuonna 1971 Raumalla.
Lumikuurojen nauha oli sakeimmillaan Merikarvian ja sen naapurikunnan Siikaisten yllä. Kuurorintama levittäytyi noin 10–15-kilometriseksi.
Omassa pihassani Kuvaskankaalla (noin 6km Tuorilasta ) mittasin useasta paikaista yli 80 cm lunta. Virallinen Ilmatieteellisen laitoksen manuaaalinen sadeasema, jossa havinnoidaan vuorokauden sademäärä ja lumensyvyys sijaitsee muutama kilometri kätköstä Poriin päin . Sadeasema on perustettu vuonna 1958 ja se sijaitsee 39 m merenpinnasta,
Ajaminen autolla paikkakunnalla oli Merikarvialla hyvin vaikeaa perjantaina illalla. Lunta oli teillä ja pihoilla runsaasti ja Merikarviantie samoin kuin Siikaistentie olivat tosi huonossa ajokunnossa. Useita autoja oli ajanut päivän mittaan ojaan. Henkilövanhingoilta kuitenkin säästyttiin, koska autoijijat joutuivat ajamaan tosi hiljaa. Myöskään sähkökatkoja ei juurikaan ollut, koska lumi oli todella kevyttä.
Itse kätkö sijaitsee Tuorilassa ja siihen on maanomistajan lupa. Kätkölle mentäessäsi et tarvitse lumikenkiä ja auton saa parkkiin aika lähelle kätköä.
Lähteet: Omat havinnot , STT. YLE