Näissä maisemissa pidetään vuosittain epäviralliset Viekijärvi pilkkii ja soi festivaalit. Festivaalit on järjestetty jo yhdeksänä vuotena, vuosi 2017 tulee olemaan juhlavuosi jolloin tapahtumaan sisältyy ohjelmallinen gaalaillallinen. Festivaalien osallistujamäärä on rajoitettu maksimissaan viiteen henkilöön, useimpina vuosina osallistujia on ollut kolme henkilöä. Festivaalit ovat kolmepäiväiset perjantaista sunnuntaihin.
Lehtosaari on hyvä taukopaikka pilkkipäivän aikana. Saaressa on sopivasti puustoa antamassa suojaa navakaltakin tuulelta. Nuotiopaikkaa saaressa ei ole, joten tulien tekemiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Kätkön tekijällä ei ole kokemusta kesäkelissä saareen rantautumisesta, mutta ainakin pohjoispuolella on isohko vedenalainen kivikko. Saaren rannat ovat matalat ainakin itä- ja eteläpuolella.