A) Italialainen yhtye jonka keulahahmo on brasilialaissyntyinen on perustettu vuonna 199?
B) Sveitsiläinen artisti joka edusti maataan Eurovision laulukilpailuissa vuonna 200?
C) Trinidadilais-saksalainen eurodancelaulaja jonka tunnetuin kappale nousi Eurooppahittilistojen kärkeen vuonna 199? Kappale on myös yksi tunnetuimmista eurodance-hiteistä.
D) Nigerialaissyntyinen ruotsalainen eurodance/rap/reggae-artisti joka on kouluttautunut hammaslääkäriksi on syntynyt vuonna 195?
E) Hän on yksi menestyneimmistä ruotsalaisista artisteista Suomessa. Osallistunut kahtena vuotena Ruotsin Euroviisukarsintoihin saavuttamatta kuitenkaan suurempaa menestystä. Ja tämä oli vuosina 200? ja 200? ?+?=E
F) Hän oli Yhdysvaltalainen pitkän linjan jazzpianisti joka siirtyi 1990 -luvulla tekemään eurodancea. Hänen ensimmäisestä singlestä tuli maailmankuulu ja se nousi monissa Euroopan maissa listaykköseksi, myös Suomessa. Tämä single on vuodelta 199?
G) Ruotsalainen yhtye joka on aloittanut toimintansa vuonna 1994. Tehnyt vahvan paluun vuonna 2013 ja on keikkaillut ahkerasti myös Suomessa vuosina 2013-2015. Laulajana nyt nainen joka tunnetaan myös Reset -yhtyeestä. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi vuonna 199?
A*B*C*D+280=XXX
E*F*G+557=YYY
N 62°14.XXX E 023°40.YYY
