Miedon Tiilitehtaat Oy aloitti toimintansa 1912 Salonmäen läheisyydessä. Seuraavalla vuosikymmenellä rakennettiin Kakkurinmaalle uudet laitokset. Teollisen tiilien valmistuksen idean Kurikkaan toi miedonkyläläisen torpparin poika Anton Kasari (1885-1957). Hän matkusti 17-vuotiaana Amerikkaan 1902 ja näki siellä tehtävän tiiliä koneellisesti. Palattuaan hän sai kylän isännät innostetuksi tehtaan perustamiseen.
Miedon Tiilitehtaat kohosi 1940- ja 1950-luvulla kolmen suurimman yrityksen joukkoon Kurikassa ja eturivin tiilitehtaaksi Suomessa. Tiilitehdas oli Miedonkylän suurimpia työllistäjiä yhdessä Kakkurin Sahan kanssa. Tiilitehdas myytiin Partekille vuonna 1979.
Aikojen kuluessa Tiilitehtaan toiminta hiljeni ja lopulta loppui kokonaan. Aivan viimeisenä aikana tehdas toimi enää 2 henkilöä työllistäneenä tiilien välivarastona / jakelupisteenä.
Miedonkyläläinen Matti Ylinen hankki tiilitehtaan kiinteistöt ja savenottoalueet yhtiöidensä omistukseen.
Tiilitehtaan maamerkkinä on ollut kaksi 52 metriä korkeaa tornia, joista toinen on huonokuntoisuuden vuoksi kaadettu. Toinen on vielä pystyssä.
Tällä hetkellä entisen tiilitehtaan tilat ovat tyhjillään.
Huom ! Lintuharrastajat ottakaa kiikarit mukaan ! Kätkön läheisyydessä on Tiilitehtaanlampi, n. 10 hehtaarin suuruinen entinen savenottoalue, joka on täyttynyt vedellä ja on lintujärvi. Järven rannat ovat tosin jonkin verran pensaikkoituneet.
Huhtikuussa minulle tuli kaksi eri tasalukua täyteen, eli sen kunniaksi purkissa on kaksi palkintoa. Toinen FTF- ja toinen STF-löytäjälle, jotta kauempaa tuleva / hitaampikin saa jotain. Jos FTF löytäjiä on useita, niin heille vain 1 palkinto. Löytäjät saavat sopia keskenään kuka sen saa. Mitkä tasaluvut ? Ne selviää kirjauksistani kätköihin: GC5YKCW ja GC5DQ42.