Oulaisten uusi pesäpallokenttä vihittiin käyttöönsä toukokuussa 2013. Komea punainen hiekkatekonurmikenttä tarjoaa kesäisin kansallispelin huumaa monessa eri ikäluokassa. Nuorimmat naperopelaajat aloittelevat pesäpalloharrastusta jo ennen kouluikää, ja lisäksi vajaan 8000 asukkaan kaupungista löytyy joukkueet tyttöjen ja poikien eri ikäluokkien lisäksi niin naisista kuin miehistäkin. Naiset pelaavat tällä hetkellä Suomensarjassa, miehet maakuntasarjassa.
Oulainen kuuluu pesäpalloilussa Pohjois-Suomen pesiksen piiriin.
Pesäpallokentän laidalle kannattaa tulla nauttimaan kansallispelimme taidonnäytteistä vaikkapa koko perheellä.
Talvisin hiekkatekonurmi toimii luistelukenttänä, joten talvisinkaan kenttä ei ole tyhjillään. Alueelta löytyy myös Oulaisten urheilukenttä juoksuratoineen ja jalkapallokenttineen. Lisäksi pesäpallokentän vieressä on jäähalli ja jalkapalloilijoille siirtonurmikenttä. Uusimpana vierestä löytyy myös kuntosalipalvelut.
Itse hiekkatekonurmelle ei tarvitse mennä, (pelien aikana se onkin kiellettyä) - k Kätkössä ei ole kynää, joten oma kynä mukaan. Laitathan kätkön tarkasti samaan paikkaan kuin missä se oli löydettäessä!