Vuonna 1978 kotkalainen varusmies, kutsutaan häntä nyt vaikka Aapeliksi, oli herännyt aamulla tylsän tavalliseen heinäkuiseen sunnuntaipäivään. Elämä varusmiehenä oli kurjaa. Piti juosta pitkin ja poikin ylempien komentaessa paikasta toiseen. Aapeli sai omasta mielestään loistoidean. Hän tuikkaisi tuleen ammusvaraston kulman. Ehkäpä siitä oppisivat olemaan pompottamatta häntä.
Tuleen sytytetty varasto räjähti. Räjähdyksessä tuhoutui koko ammusvarasto kaikkine tavaroineen. Varaston läheisyydessä olleet rakennukset kärsivät melkoisia vaurioita. Räjähdyksestä seuranneet paineaallot rikkoivat ikkunoita vielä yli kilometrin etäisyydellä sijainneista kerrostaloista. Aapelin onneksi henkilövahingoilta vältyttiin. Aapeli sai tästä tapauksesta ansionsa mukaan. Hänet todennäköisesti tuomittiin sotaoikeudessa vastuuseen teoistaan.Vielä nykypäivänäkin Kyminlinnan vallien lähistöllä on alueita joilla saattaa olla räjähtämättömiä räjähteitä.
Kyminlinnan linnoituksen alue on osa vuonna 2014 perustettua Kotkan kansallista kaupunkipuistoa. Liikuthan alueella sen luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. Linnoituksen alue on kartassa merkitty valtakunnallisesti arvokkaaksi luonnonsuojelu- ja muinaismuistoalueeksi. Jo restauroitujen muurien lisäksi alueella on sortumavaarassa olevia muurinkohtia. Kulje kätkölle polkua pitkin! Älä aiheuta kulkemisellasi lisäeroosiota.
Lisätietoja Kyminlinnan linnoituksen sotahistoriasta saat seuraavista linkeistä: http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/17/fid/351/ ja http://www.kaakko135.fi/miljoot/kyminlinna
SULJETHAN KÄTKÖN HUOLELLA.