Pythagoraan viritys maksimoi puhtaiden kvinttien määrän (terssien kustannuksella). Kvintit viritetään puhtaaksi, ja viimeiseksi jäljelle jäävä kvintti on komman verran kapea. Aloitettaessa a:sta tämä ns. susikvintti tulee välille gis–es. Nimitys "susikvintti" tulee siitä, että kvintti on niin epävireinen, että sen sanotaan ulvovan.
Pythagoralaista viritysjärjestelmää käytettiin etenkin keskiajalla Euroopassa yksiäänisessä laulussa, eli monofoniassa, ja varhaisessa moniäänisyydessä, eli polyfoniassa. Myös keskiajan kirkkosävellajit eli moodit saivat alkunsa kreikkalaisista asteikoista, jotka perustuvat pythagoralaiseen viritysjärjestelmään. Pythagoraan viritys kuuluu ns. luonnonvirityksiin. Tällaisena järjestelmä toimi oikein hyvin varsinkin yksiäänisyydessä. Viritettäessä puhtaita kvinttejä suuresta C:stä alkaen siitä 12 kvintin päässä oleva sävel his5 ei ole täysin sama kuin suuresta C:stä puhtaita oktaaveja virittämällä saatava sävel c6. Pythagoraan viritys johtaa siten ns. susisäveleen. Tuota pientä enharmoniasta poikkeavaa eroa sanotaan ns. Pythagoraan kommaksi.
