1937 – Kansaneläkelaki ja kansaneläkelaitoksen perustaminen
Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä huomattiin todellinen jälkeenjääneisyys vasta 1930-luvun laman aikana, vaikka Suomen eduskunnassa oli tehty eläkelakia koskeva anomus jo vuonna 1910. Kansaneläkelaki hyväksyttiin 31.5.1937 ja joulukuun 16. päivä samana vuonna perustettiin Kansaneläkelaitos. Uusi laki oli ensimmäinen kaikkia kansalaisia koskeva sosiaalipoliittinen uudistus.
Aluksi kansaneläkelaitos oli vain eläkelaitos, joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta. Myöhemmin toiminta on laajentunut, monipuolistunut ja uudistunut. Kela on muuntunut eläkevakuutuksen toteuttajasta kaikkien perusturvan ja sosiaalisen turvan takaajaksi. Kela hoitaa sosiaaliturvaa kehdosta hautaan.
Lähde: Wikipedia ja www.kela.fi
Suomi vuonna 1937:
-
15.2 Kyösti Kallio valittiin Suomen presidentiksi
-
25.2 Valtion lentokonetehtaan vihkiäiset Tampereen Härmälässä
-
10.3 Hella Wuolijoen näytelmän Juurakon Hulda kantaesitys Helsingin Kansanteatterissa
-
12.3 A.K.Cajander muodostaa Suomeen ensimmäisen punamultahallituksen
-
31.5 Kansaneläkelaki hyväksyttiin
-
13.6 Vierumäen urheiluopisto vihittiin käyttöön
-
27.11 Pohjolan Työn ensimmäinen numero ilmestyi
-
6.12 Itsenäinen Suomi täytti 20 vuotta
-
16.12 Kansaneläkelaitos aloitti toimintansa
Maailma vuonna 1937:
-
19.1 Howard Hughes teki ilmailuennätyksen lentämällä Los Angelesista New Yorkiin aikaan 7h 28min 25s
-
17.4 Repe Sorsa esiityi ensimmäisen kerran piirrosfilmissä
-
12.5 Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Yrjö VI kruunattiin
-
27.5 Golden Gate silta avattiin liikenteelle
-
2.7 Amelia Earhart katosi yrittäessään maailman ensimmäistä päiväntasaajaa kiertänyttä maailmanympärilentoa.
-
8.8 Stalinin vainot alkoivat
-
28.8 Toyota Motor Corporation perustettiin itsenäisenä yhtiönä
-
21.9 J.R.R. Tolkienin teos Hobitti eli sinne ja takaisin julkaistiin
-
17.10 Tupu, Hupu ja Lupu esiintyvät ensimmäisen kerran sarjakuvassa
-
9.11 Kiinan-Japanin sota
-
21.12 Lumikki ja seitsemän kääpiötä -animaatioelokuvan ens-ilta Yhdysvalloissa
1937 syntyneitä:
-
1.1 Lenita Airisto, Suomen Neito 1954
-
21.2 Harald V, Norjan kuningas
-
22.4 Jack Nicholson, yhdysvaltalainen näyttelijä
-
28.4 Saddam Hussein, Irakin presidentti (k. 2006)
-
23.6 Martti Ahtisaari, Suomen tasavallan presidentti
-
8.8 Dustin Hoffman, yhdysvaltalainen näyttelijä
-
2.9 Pentti Saarikoski, suomalainen kirjailija (k. 1983)
-
26.9 Outi Heiskanen, suomalainen taidegraafikko
-
20.11 Eero Mäntyranta, suomalainen hiihtäjä, olympiavoittaja (k. 2013)
-
31.12 Anthony Hopkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
Suomi 100 vuotta - Geokätköilijöiden silmin
-
Suomi 100 vuotta - Geokätköilijöiden silmin on Valtionneuvoston hyväksymä virallinen juhlavuoden tapahtuma
-
Suomen itsenäisyyden jokaiselle vuodelle julkaistaan oma kätkö vuoden 2017 aikana
-
Kätköjen perusajatuksena on esitellä kyseisen vuoden historiallisesti merkittäviä tai tärkeitä tapahtumia
-
Kätköt ovat suurimmaksi osaksi helposti saavutettavissa. Vaikeus ja maastoarvot ovat maksimissaan 2,5/2,5