Skip to content

Kerimäen kirjasto Mystery Cache

Hidden : 3/21/2017
Difficulty:
2 out of 5
Terrain:
1 out of 5

Size: Size:   other (other)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Siisti jokasään ja -vuodenajan kätkö. Kätkö sijaitsee kirjaston sisätiloissa, joten se on löydettävissä vain kirjaston aukioloaikoina eli yleensä maanantaisin sekä keskiviikkoisin klo 12 – 18 ja muina arkipäivinä klo 10 – 16.


Kerimäen kirjasto on aloittanut toimintansa vuonna 1860 kansankirjastotoimen saatua alkunsa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Tuohon aikaan Kerimäki oli alueen ”emäpitäjä”, josta myöhemmin erotettiin Savonranta (v. 1868), Enonkoski (v. 1882) ja Punkaharju (v. 1924) omiksi kunnikseen. Aluksi Kerimäen kirjasto toimi hyvin pienin varoin ja lahjoitusten turvin, mutta kirjastosta lainaaminen on aina ollut maksutonta.

Nykyinen kirjastorakennus otettiin käyttöön vuonna 1981. Sitä ennen kirjasto oli toiminut 1960-luvulta lähtien kiven heiton päässä osoitteessa Ristisolantie 3 olevassa talossa, joka oli aikanaan rakennettu alakouluksi. Vuoden 2013 alusta lähtien Kerimäki on kuulunut Savonlinnaan ja Kerimäen kirjasto on nykyään Savonlinnan kaupunginkirjaston lähipalvelupiste.

Kerimäen kirjaston tontilla on aikanaan sijainnut seurojentalo Jouhela, jossa toimivat mm. Kerimäen suojeluskunta sekä Lotta Svärd vuoteen 1944 asti ja jonka muistomerkki löytyy läheltä parkkipaikkaa olevasta viitepisteestä.

Käytä hyväksesi tilaisuus tutustua kirjaston antiin ja vaikka lainata sieltä aineistoa itsellesi. Kirjastosta löytyy mm. geokätköilyaiheisia lastenkirjoja tekijöiltä Hulkko ja Kökkö. Jos sinulla ei ole seutukunnan Lumme-kirjastokorttia, niin sellaisen saa ilmaiseksi palvelutiskiltä kun malttaa odottaa muutaman minuutin.

Löytääksesi kätkön, laske ensiksi kätkökoordinaattien osoittamassa paikassa olevien samanlaisten, talvellakin löydettävissä olevien kohteitten lukumäärä X. Mene sitten kirjastoon sisälle ja etsi puusta veistetty taulu nimeltä Nuotanveto. Laske taulussa esiintyvien ihmisten lukumäärä Y. Seuraavaksi etsi seinämaalaus, joka esittää Kerimäen kirkkoa ja kirkkorantaa. Seinämaalaus on tehty kirjastovirkailijoiden toimesta muistona entiselle Kerimäelle, joka ehti 370 vuoden ikään itsenäisenä pitäjänä kuuluen historiansa aikana kolmeen eri valtioon ja yhdessä vaiheessa (v. 1743 - 1808) Kerimäki oli jaettu Ruotsin ja Venäjän puoleisiin osiin sekä näiden välissä olevaan riitamaahan. Etsi maalauksesta signeeraus ja päättele siinä olevista etunimien alkukirjainten määrästä tekijöiden lukumäärä Z. Etsi lopuksi kertomakirjallisuuden osastolta nurkka, jossa on violetti tuoli ja seinässä pistorasia (nurkassa oli aiemmin lasivitriini, jossa oli kaksi luonnollisen kokoista ihmishahmoa Puruveden seudun kansallispuvuissa). Kun seisoo tuolin edessä rintamasuunta tuoliin päin, kätkö sijaitsee noin X - Y + Z metriä tuolista vasemmalle (seinustalla, jossa on kello hyllyn yläpuolella).

Kätkölle on lupa.

Additional Hints (Decrypt)

iääeäffä cnvxnffn

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)