Jos heräät yöllä palovaroittimen piipitykseen, on myöhäistä alkaa miettimään pelastautumisreittiä tulipalon varalle, ne kannattaa miettiä etukäteen. Jokaisesta asunnosta pitää olla vähintään kaksi poistumisreittiä turvaan. Samassa rakennuksessa asuvien kannattaa sopia ennalta, missä kokoonnutaan, kun palavasta talosta on päästy ulos. Varsinkin pienille lapsille tulee korostaa, että palon syttyessä ei saa mennä piiloon pöydän alle tai komeroon!
Alkuvaiheessa olevaa paloa voi yrittää sammuttaa itse. Vaikka palo sammuisi, on soitettava hätänumeroon 112. Palokunnan tulee tarkastaa, että tuli on sammunut kunnolla eikä uudelleen syttymisen vaaraa ole. Itseään ei kuitenkaan kannata vaarantaa, ja pakotie on aina varmistettava.
Jos palo kuitenkin leviää nopeasti eikä sammutus onnistu, pelasta vaarassa olevat ihmiset, varoita muita ja poistu asunnosta sekä sulje ovet perässäsi. Hälytä tämän jälkeen apua numerosta 112.
Kerro kuka soittaa, mistä soitat, mitä on tapahtunut ja milloin. Järjestä tarvittaessa opastus kohteeseen.
Savukaasut tappavat – poistu ryömimällä!
Tulipalon uhrit kuolevat yleensä häkään ja myrkyllisiin savukaasuihin - eivät liekkeihin ja kuumuuteen. Häkä on vaarallista, koska se on myrkyllistä. Häkä on hajuton, mauton ja väritön kaasu, joten sitä on erittäin vaikea havaita ilman häkä varoitinta.
Savu nousee aina ylöspäin, joten sen ja kuumuuden alapuolella riittää happea kauemmin. Tulipalon roihutessa lämpötila voi olla hartioiden korkeudella 700 astetta, mutta polvien korkeudella vasta sata astetta. Ryömi savun täyttämästä huoneesta turvaan lattian rajassa.
Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea Mysteeri 1 / Camo 1,5