Luolavuoren karhu
Lieneekö itse Ukko Nooa karauttanut paattinsa karille Leppäveden lainehilla ja osa elikoista päässyt karkuun vai mistä johtunee, että tienoon puissa on nähty lymyilevän sekalainen eläinsakki. Käy itse vilkaisemassa, mitkä neljä eläintä ovat onnistuneet rankkuria välttämään. Apunasi on oheinen kuva, jonka avulla saat koordinaatit kasaan. Varo kuitenkin karhua, sellainenkin siellä saattaa olla…Ilmoittele, mikäli sitä ei näy.

N 62° 10.5A5 E 025° 57.BC3
Matkan varrella on useitakin kiviä, joiden päälle on kauniina päivänä mukava istahtaa hörppämään kupponen kuumaa ja ihailemaan maisemia. Ota siis eväät mukaasi!
Kaikki pisteet ovat kohtuullisen lähellä polkua. Aivan pienimpiä lapsosia ei välttämättä kannata mukaan houkutella, vaikkei maasto tolkuttoman hankalaa olekaan. Apuvälineitä ei tarvita, ellet aio tänne pimeällä.
Matkaa merkitystä parkista takaisin parkkiin kertyy 1,6 km.