+ 
Koska merkitys on hämärän peitossa, laitamme mielikuvituksen liikkeelle...
Oli kuulas syksyinen aamu. Syksyn ensimmäinen pakkanen narskui Pirkka Nallin astuessa tuttua rantapolkua pitkin rantaan. ”Uudet kengät pahukset”, tuumi Nalli ja koitti varovaisesti astua. Mutta minkäs teet; ei isosta muuta ääntä tulekaan kuin isoa. Niin saapui tutulle rannalle, vilkaisi kelloa: ”Neljää näyttää. Hyvinpä ehdin”, tuumi Nalli. Asettui tutulle, jokavuotiselle tähystyspaikalleen. Se oli kahden kallion välissä, johon tämä iso mies juuri mahtui mukavasti. Nalli kuori aseen suojuksesta ja asetteli panoksen paikoilleen. Tottunein sormin kaikki kävi. Järvellä oli tyyntä, ilma alkoi lämmetä ja niin pakkasen jälkeinen sumu alkoi leijailla. Nalli kovin tähyili jos jotain näkevän saisi. ”Onkohan Pekka jo asemissa”, tuumi Nalli ja kohenteli asentoaan. Räks! Niin napsahti oksa poikki! Samassa viereisestä kaislikosta kuului hätääntynyttä siipien lyöntiä ja sorsaparvi lensi poispäin kalliolta. ”Sinne meni”, parahti Nalli, ja moitti huonoa tuuriaan. Siellä sai Nalli kalliolla oleilla tovin, kunnes... Siipien lyöntiä,...yksinäinen lintu lensi rantaveteen ja alkoi uida aivan rannan tuntumassa, kallion kupeella. ”Sorsa,...vai alli,..”. Nalli tähtäsi ja PSIUUUUU!!!! ---”Mitä ihmettä!! Kivääri!”, siinä samassa sydän alkoi jyskyttää ison miehen rinnassa. Nalli muisti laittaneensa haulikon huoltoon ja unohtaneensa hakea sen, eikä aamutohinoissaan ollenkaan muistanut, niin oli omissa ajatuksissaan ollut. ”Sitä se kiire teettää”. Tuskastuneena mies asteli nopsaan rantakalliota veden äärelle, ja etsi lintua. Aamua oli jo hyvän matkaa kulunut, mutta sumu vaan sakeni. Ei löytynyt lintua, ja aikansa etsittyään Nalli huokaisi hepotuksesta. ”Nyt pillit pussiin ja kotia”, käskytti Nalli itseään. Askeleet loittoni rantakalliolta hiljalleen. Aurinko alkoi hyväillä kalliota, ja se höyrysi. Ilmassa alkoi olla jo aamun ääniä. Myös yksinäinen alli taapersi kalliolle lepäämään, eikä huomannut pientä nallia vierellään, joka auringonsäteissä kiilteli.
Pirkka Nalli ehti kotiinsa ja kovin oli hiljainen aamukahvilla. Piki häntäänsä heiluttaen yritti isäntänsä huomiota saada, painautui lopulta kuono tämän jalan päälle makaamaan. Välillä silmäkulmastaan katsoi, jos isännällä jotain olisi annettavaa.Vaimokin ihmetteli miehen vaisua olemusta, mutta ei virkkannut mitään. ”Lähden käväisemään Pekan luona”, huikkasi mies vaimolleen ja veti jo kenkiä jalkaansa. Piki kapsahti heti jaloilleen ja häntä heiluen oli menossa mukana.”Jospa Pekka olisi haulikon saanut jo kuntoon. Onhan se korjattavana ollut jo monta kuukautta”, tuumi Nalli astellessaan venerantaan. Piki jolkotteli hyvän matkaa ja kääntyi välillä odottamaan isäntää, jatkoi sitten polun vartta tutkien ja saapui veneen viereen odottamaan. ”Et sinä tyttö tällä kertaa pääse mukaan. Nyt en menekään kalalle.” Piki toiveikkaana vispasi häntäänsä, mutta kun isännältä ei tullutkaan kehoitusta veneeseen, painui se surkeana maahan ja alkoi uikuttaa. Pirkka työnsi veneen vesille ja alkoi soutaa. Piki kapsahti jaloilleen ja alkoi haukkua. Sekös Nallia nauratti.”Mee kotiin siitä nalli”, huusi hän koiralle. ”Et tällä kertaa pääse Pekan kissaa kurmottamaan”. Piki juoksi kalliolle ja sieltä haukkua räksytti mielipahaansa. Lopulta kyllästyi leukojensa louksutukseen ja aikansa katsottuaan yhä loittonevaa venettä, juosta viuhautti takaisin talolle.
Pirkka Nalli souti voimallisesti, niin että vettä pärskyi veneeseenkin. Aamuinen sumu oli jo haihtunut, mutta leijaili osassa järveä aavemaisesti kaislikon yllä. Aamuaurinko oli saanut näyttäytyä, mutta ei nyt hetkeen tahtonut näkyä harmaan pilviverhon takaa. Nallille suunta oli varma ja hän souti varmoin vedoin, airot kirskui joka vedolla. ”Rasvausta vaille. Miten tuonkin olen unohtanut? Olisi pitänyt se peräprutkuttaja hankkia jo aikaa. Helpompaa olisi tämän seljän yli meno. Noo olisihan siinä menojakin tosin...”, siinä ajatuksissaan Nalli oli jo tuota pikaa Pekan rantahuvilalla. Vene vedettiin rantaan. Siinä oli edellisen käynnin jäljet, ja tuttu Pekan sininen vene perämoottori peitettynä laiturin vieressä. "Kaunokainen", luki Nalli veneen kyljestä. "Kaikkea nuo taiteilijat keksii", virnisti Pirkka veneen omistajan nimen valinnalle. Nalli häipyi rannalta mökkiin. (Tässä kohtaa kirjoittaja pitää reilun puolen päivän tauon; sen verran aikaa nimittäin miehillä meni haulikon saloja tutkien).
Pirkka Nalli oli tyytyväinen mies. Veneessä makasi kunnostettu haulikko ja Pekka oli antanut mukaan muutaman panoksenkin. ”Hyvä kaveri tuo Pekka, - ja reilu mies”, ajatteli Nalli siinä soutaessaan. Järvellä ei näkynyt muita veneitä ja järven pinta oli usvan peitossa, mutta se ei miestä huolettanut. Tämä oli hänen kotijärvensä Lappajärvi ja tuttuakin tutumpi oli reitti kotiin. ”Mutta mitä kello mahtaa olla, kun on jo kovin hämärääkin”. Nalli koitti ranteesta tihrata kelloaan. ”Kovin on vaikeaa”. Hän nosti airot veneeseen ja koitti vähäiseen valoon päin suunnata kelloaan. ”No tämäpä sattui, sopiva aika kokeilla haulikkoa. Jos saisi jotain pataan vietäväksi”. Nalli tarttui ripeästi airoihin ja alkoi soutaa. Souti ja pysähtyi, souti ja pysähtyi. ”Kummallista, taisin pyörähtää vika suuntaan...olisi pitänyt jo tulla kotirantaan”, huokaisi Nalli ja alkoi ympäristön ääniä tottuneesti kuunnella. Olihan hän toki joskus erehtynyt suunnasta, mutta nyt oli kovin hiljaista, eikä tuttuja ääniä kuulunut, saati rantaa näkynyt. Kauempana kuului traktori vaimeana ja jostain mökistä musiikkia...Nalli päätti muuttaa suuntaa ja alkoi soutaa, ja voimallisesti tietenkin niinkuin mies ikään, ja sitten se tapahtui...KLAK...KRÄTKS...Pohja osui johonkin terävään ja vettä alkoi tulvia veneeseen. ”Haulikko!”, parahti Nalli ja nappasi aseen veneensä pohjalta. Nalli siristeli usvassa silmiään ja huomasi karahtaneensa jollekin kivikkoiselle rannalle. ”Jotain hyvää sentään; maata näkyvissä. Missähän sitä ollaan?” Nalli astui veneestä kivelle ja sitten toiselle, ja pääsi lopulta vankemmalle pohjalle. ”Autiolta näyttää”, tuumi mies ja epäröi jatkaako matkaa vai jäädäkö paikalleen. ”Tästäkös naapurit saa seuraavaksi vuodeksi puheenaiheen. Ja toiseksikin...!”, kauhuissaan naurunalaiseksi joutumisesta Nalli koetti tyynnytellä itseään ja keksiä keinon päästä pälkähästä. Siinä tovin tuumattuaan, päätti nousta korkeammalle. Kenties sieltä näkisi paremmin...kotimökin? Miehen tuuria, vaikka moukan tuuria lienee ollut, puita ei juuri paikalla ollut ja korkeammalta kalliolta näki kaukana useita valoja. Nalli järkevänä miehenä päätteli, että koska oli jo myöhä, vaimo jo kovin hätäili ja soitti varmasti Pekalle miestään kuuluvaksi. ”Eipä tässä muutakaan voi. Odotellaan”, tuumasi Nalli viimein. ”Saattaa tulla pitkä odotus. Ehkä kuitenkin kiipeän kalliolle takaisin ja katson sieltä jonkinlaisen suojan itselleni. Näen sieltä paremmin...”
Pirkka Nalli oli vanhan kansan mies, ja nyt hän siinä kylmää, nälkää ja väsymystä kärsiessään, muisti kännykän. Niin, oli sitä hänelle monesti lapset tyrkyttäneet, ja ostaneetkin. Siellä piirongin laatikossa se oli pakkauksessaan. Aseet ja työkoneet Nalli osasi, mutta tuo uuden-ajan vehje häntä vieroksutti. Sen hän muisti siinä kyykkiessään kuusen alla. ”Ehkä se olisi tässä tilanteessa ollut hyvä apu”, myönsi Nalli, vaikka jossittelumies hän ei ollutkaan. Äkkiä hän havahtui ajatuksistaan: ”Mikä tuo pimeydessä kuuluva ääni oli? Perämoottori!” Nalli oli aivan oikein päätellyt; vaimo oli soittanut Pekalle ja tämä oli oitis lähtenyt venellään etsimään. Nalli ponkaisi kiireesti ylös ja kaukana himmeä valon kajo suuntasi viistosti poispäin. ”Nyt on hyvät neuvot kalliit. Pekka, olen täällä hoi!”, huusi Nallin päässä jokin ja siinä samassa hän latasi haulikon ja paukautti ilmaan. Komeasti kumahti, ja vene kääntyi oitis ja alkoi lähestyä. Silkasta riemusta Nalli latasi toisen kerran ja päästi ilmoille paukauksen. Sitten hän alkoi juosta kalliolta ja lähestyi rantaa. Ja ...niin... ehkä tämä olisi saanut jäädä kertomuksesta pois, mutta niin vain kävi, että Nallin jalka lipesi rantakivellä. Pekka kuuli kovan huudon ja suunnisti sitä kohti. Siellä Nalli istui rannalla tuskaisena, ja viittoili lähemmäksi.
Vieno Nalli ei ollut mikään turhan vouhottaja, mutta kun Pekka tuli hänen miestään tukien ovesta sisään, alkoi hän oitis edestakaisin juosta huoneesta toiseen. Itkukaan ei ollut kaukana, vaikka hän sen koetti tukahduttaa. Nilkka turvoksissa mies istuutui nojatuoliin ja oli kalmankalpea. ”Kyllä se niin on Pirkka Nalli, että se on lähdettävä sairaalaan”, sanoi Pekka totisena. ”Se tuo sinun nilkkasi on murtunut ja kivut senkun yltyy”. ”Niin kai sitten”, myöntyi Nalli. ”Mutta vasta aamulla, kun valkenee. Eksytään vielä tuohon pimeään. Eihän tässä ole kuin muutama tunti”. Niin oli Pekankin myönnettävä asiain tila, olihan saarelta matkaa.”Tekaisepa vaimo Pekalle peti. Minä koitan tässä tuolilla lepäillä, kun ei tuo koipi anna rauhaa kumminkaan”. Niin rauhoittui talo, mutta ei Nallin nilkka. Aamulla särky oli jo sietämätön ja mies äärirajoilla, eikä häntä sairaalaan tarvinnut houkutella. Vaimo soitti ambulanssin vastaan. Sitten Pekka toisella puolen ja vaimo toisella puolen, miestä kanniskellen tulivat rantaan. Piki veneen vierellä jo odotteli häntää heiluttaen. Siinä oli taiteilu miten Pirkka Nalli saatiin veneeseen, mahdollisimman kivuttomasti. Tällä kertaa Piki oli hiljaa ja istua nakotti vähän matkan päässä pää kallellaan. Kun potilas saatiin veneeseen, Pekan perämoottori alkoi laulaa ja kyyti alkoi edetä vauhdilla vastarannalle. Vieno kapusi kalliolle nähdäkseen paremmin. Hän näki kaukana ambulanssin jo odottavan, tai niin hän ainakin kuvitteli näkevänsä. Silloin väsymys ja huoli purkautui; hän istahti kivelle ja Piki kainalossa itki.
”Kuules Pekka, mikähän saari se oli, josta minut löysit?”, kyseli Nalli kaveriltaan veneessä. Pekka oli yhtä tietämätön kuin kysyjäkin. Kuin ihmeen kaupalla olivat lopulta löytäneet yöllä Nallin kotisaareen. "Mutta oli se onni, että sinulla oli nauhakengät silloin jalassa; saatiin kenkä pois...vaikka se sinne saarelle unohtuikin...",tuumi Pekka.
Pirkka Nalli pääsi muutaman päivän päästä kotiin. Jalka oli kipsissä. ”Siinä oli minun metsästysreissuni tältä erää”, harmitteli hän. Mutta ei hän sitä pitkään harmitellut, vaan otti kartan esiin ja alkoi tutkia sitä tarkasti. ”Ja minähän otan selvää siitä, mille saarelle jäi Nalli kalliolle!!”
"Ehkä tästä on apua?" Vieno toi Nallin eteen niin kummallisen taideteoksen, ettei tämä kuuna päivänään sellaista ollut nähnyt. "Tämä lienee tilataidetta", tuumi Nalli. "Ei, ei", ehti Vieno selittämään."Pekka löysi sen saaren! Ja tiedäthän sinä Pekan; sillä on aina ketunhäntä kainalossa. Hän teki tämän sinulle toipilas-ajaksi.""No mitä ihmettä minä tällä teen?""Tutki ja tuumaa", sanoi Vieno hymyillen ja meni askareilleen.
SIJOITA KUVAVINKIT RISTIKKOON
TÄSSÄ RISTIKKO
6 A* BC.DEF 0G*H.IJK
A = Laukaukset
B = Täydet vaakarivit
C = Väliviivalla erotetut
D = Vaakarivien määrä, joissa on 10 kirjainta/merkiä
E = Viidellä vaakarivillä sama määrä kirjaimia/merkkejä
F = Kuudella vaakarivillä sama määrä kirjaimia/merkkejä
G = Ensimmäisen kuvasarjan "nallit"
H = Nalli
I = Tällä vaakarivillä on 13 kirjainta/merkkiä
J = Saaret vaakariveissä
K = Puolet pystyrivien saarista
Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea
