Kaksiosainen multikätkö, joka johdattaa wuoden 1918 sisällissodan taistelupaikalle Lusin kylään. Ensimmäiseltä pisteeltä löydät muistomerkin lisäksi koordinaatit itse kätkölle. Multikätkö on osa minisarjaa, joka sisältää myös kätköt 1918 Heinola ja 1918 Werimäki. Kätköpurkeista löydät koodinumerot, jotka auttavat 1918 Reverse -Wherigo kätkön paikallistamisessa.
Sata wuotta sitten maaliskuun 9. päivänä punakaartin 500 miehen vahvuinen pataljoona waltasi Lusin kylän ja ajoi valkoiset joukot kohti pohjoista. Neljä päivää myöhemmin valkoiset keskittivät Savon ryhmän 700 miestä Lusin takaisinwaltaukseen ja pakottivat punaiset perääntymään Heinolaan. Taistelupäivinä kaatui noin 75 suomen kansalaista. Osa kaatuneista oli antautuneita tai vangeiksi otettuja, jotka teloitettiin ampumalla.
Taistelun jälkeen kylällä kerrottiin rakennusten suojasta löytyneen toistakymmentä punaista, jotka otettiin vangiksi ja komennettiin Pessalan talon pihalle. Kapteeni Uimonen kysyi omiltaan kutka olivat halukkaita ampumaan - - mutta kukaan ei suostunut. "Ammu itse", sanoivat miehet. Uimonen ampui sitten kaikki vangit itse. - - Lujille otti kapteenillakin, kun täytyi mestata oma punaisissa ollut serkkunsa. (Kulomaa & Kekkonen, Heinola 1918 - Kapinan aika, 2017 s. 173-174).
HUOM! Muistomerkin kohdalla ei ole virallista parkkipaikkaa, mutta kesäparkki on reittipisteenä, loppupisteellä on auton kääntöpaikka noin satametriä kätköstä eteenpäin.