Skip to content

Rymättylä Mystery Cache

Hidden : 3/14/2018
Difficulty:
3 out of 5
Terrain:
2.5 out of 5

Size: Size:   small (small)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:


Rymättylä on vanha saaristopitäjä Varsinais-Suomen länsiosassa ja se on sijainnut Turku-Tukholma laivareitin varrella jo varhaisina aikoina. Rymättylän historiaan liittyy keskeisesti nuottakalastus ja sillä on myös vahvat talonpoikaisperinteet. Kalastuspitäjänä se tunnettiin jo varhain, kalastusta koskevia tuomareiden säädöskirjeitä on ollut jo 1200-luvulla. Merellinen Rymättylä oli ennen tunnettu myös silleistään. Rymättyläläinen Saukko-sillinkalastuslaivasto teki pyyntimatkoja Islannin ja Pohjanmeren vesille 1949-1976. Rymättylän seurakuntakin on mainittu lähteissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1385. Rymättylä on entinen kunta, joka liitettiin 1.1.2009 hallinnollisesti osaksi Naantalia yhdessä Merimaskun ja Velkuan kanssa. Kyliä Rymättylässä on kaikkiaan vajaat 70. Ensimmäiset sähkölamput syttyivät Rymättylän kirkonkylään elokuussa 1935.

Rymättylässä on asukkaita 2173 (31.12.2016). Suurimmillaan Rymättylän asukasluku oli sotien jälkeen, lähes 3000, kun kuntaan asutettiin evakkoja (pääasiassa Kuolemajärveltä ja Seiskarista kotoisin ollutta kalastajaväestöä). Runsaasti evakkoja sijoitettiin esimerkiksi Pakinaisiin, jossa monia tiloja oli autioitunut jo 1930 luvulla. Vuosina 1950-1976 ollut ulosmuutto Rymättylästä (2935:stä 1687:een) tyhjensi lähes kaikki pikkusaaret ympärivuotisesta asutuksesta. Lisäksi asutus harveni ankarasti esimerkiksi Pakinaisissa, Ruotsalaisissa ja Kuivaisissa. Kalastus ei enää kannattanut eivätkä peltotilkut olleet riittävän suuria, lisärasitteina olivat myös kelirikkoajat. Nykyinen väestö keskittyy kolmelle suurimmalle saarelle, pääsaarelle Otavalle sekä Airismaalle ja Aaslaluodolle.

Rymättylän tärkeimmät palvelut löytyvät kirkonkylän ympäristöstä. Sieltä löytyy mm. kirkko, kauppa, pankki, apteekki, ravintola, kahvila, parturikampaamo, nuorisotalo, koulu (ala-aste), kirjasto, hammashoitola ja hoitokoti. Kesäisin Rymättylän asukasmäärä kolminkertaistuu, kun kesäasukkaat tulevat mökeilleen. Kesämökkejä Rymättylässä on yli 2000. Rymättylä on lähes puhtaasti suomenkielinen. Rymättylä sijaitsee vanhan kielialueen rajalla, ja kieliraja eteläiseen Paraisten alueeseen on ollut varsin jyrkkä.

Saaria Rymättylän alueella on noin 400. Saarten muotojen perusteella Rymättylä on luultavasti maamme omituisimpia. Saaret muodostavat nimittäin pitkiä itä-länsi suuntaisia maakaistaleita, joita erottavat kapeat ja pitkät salmet ja lahdet (esim. Nimetön, Pitkäluoto, Karhuluoto, Saloluoto, Häviluoto, Maisaari, Sakoluoto, Taipalus jne.). Tyypillisiä ovat myös suuret korkeusvaihtelut, joten Rymättylän luonto on tavallisimmillaan pitkiä ja kapeita maakaistaleita jyrkkine metsän peittämine rantoineen sekä toisaalta laajoine avokallioineen. Maankohoaminen on muuttanut ja muuttaa edelleen Rymättylän muotoa, saaria nousee lisää ja aikaisemmat saaret yhdistyvät, salmet umpeutuvat ja merenlahdet kuroutuvat järviksi. Rymättylän alueelta löytyy 26 järveksi luokiteltua vesimuodostelmaa ja näiden lisäksi umpeenkasvavia järviä. Paikannimet säilyttävät muistoja varhaisista oloista ja niinpä saman saaren monilla eri osilla voi olla luoto-loppuinen nimensä. Lähes kaikki viljelykelpoinen maa on aikojen kuluessa raivattu maanviljelyksen tarpeisiin. Rymättylä edustaa siis tyypillistä lounaissuomalaista sisäsaaristoa, jonka tunnusomaisina piirteinä voidaan pitää kallioisten mäkien välissä olevia viljelysalueita.

Rymättylän suurin saari on Otava. Otavan pohjoisosa kuuluu Merimaskuun. Saaren pinta-ala on 105km² ja se on Suomen merialueen 5. suurin saari. Rymättylän ainoa maaraja on Merimaskun kanssa, muualla sen alue rajoittuu merenselkiin ja salmiin. Rymättylän pinta-alasta yli puolet on vettä. Rymättylään pääsee autolla Naantalista seututietä 189 pitkin, ensin Ukko-Pekan siltaa pitkin Luonnonmaalle ja sieltä edelleen Särkänsalmen siltaa pitkin Merimaskun läpi Rymättylään. Rymättylän kirkonkylästä on matkaa Naantalin keskustaan 19 kilometriä. Rymättylään pääsee myös Askaisten ja Merimaskun kautta Kirkonsalmen sillan ylitse yhdystietä 1930 pitkin. Seututie 189 jatkuu Rymättylän kirkonkylästä Röölän satamaan. Röölästä eteenpäin mentäessä pääsee Kirveenrauman siltaa pitkin Airismaalle, ja sieltä Hämmärönsalmen lossilla edelleen Aaslaluodolle. Aaslaluodon päästä Hangasta kulkee vielä kesäisin yhteysalus Östern Seilin kautta Nauvoon ja takaisin. Nykyään Rymättylän pysyvästi asutut saaret ovat: Otava, Airismaa, Aaslaluoto, Ampuminmaa, Pähkinäinen, Korvenmaa, Pakinainen, Ruotsalainen, Sakoluoto, Samsaari ja Vähä Maisaari. Näihin saariin kulkee yhteyalus Isla, jonka liikennöinti tapahtuu Haapalan laiturista (Haapalan saaristotie 360). Alus voi ottaa 70-100 matkustajaa ja 8 henkilöautoa.

Rymättylässä on useita korkeita "vuoria". Rymättylän ja samalla Naantalin korkein kohta on Kollinpää Airismaalla, joka on 67.9 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen on arvioitu nousseen merestä noin 4500 vuotta eaa. Uutiskuvanvuori on Airismaalla sijaitseva 56.4 metriä korkea kahdeksan hehtaarin laajuinen graniittikallio. Aaslaluodolla Karhuvuoren laella on näköalatorni, joka on 63 metriä merenpinnan yläpuolella. Torni on mahdollisimman tarkka kopio kesällä 1938 rakennetusta "Harmaa Karhu" ilmavalvontatornista, jonka tarkoituksena oli sodan aikana havaita Turkua pommittamaan lentäviä neuvostoliittolaislentokoneita. Alkuperäinen torni purettiin 1950-luvulla, mutta samalle paikalle rakennettiin 2004 vapaaehtoisvoimin nykyisin paikalla oleva näköalatorni. Rymättylän keskustasta Karhuvuorelle on matkaa noin 14 kilometriä. Muita "vuoria" ovat vielä mm. Kööpelinvuori, Hujavuori, Villenvuori ja Rantavuori. Kaikissa em. "vuorissa" on myös geokätkö.

Monet keskiaikaisten sukujen jäsenet ovat asuneet Rymättylässä. Rymättylässä on ollut viisi kartanoa (Heinäinen, Viljainen, Maanpää, Poikko ja Pakinainen), joiden tunnetuimmista haltijoista ja asujista mainittakoon Dieknit, de Ia Gardiet, Wittenbergit, Grabbet, Aminoffit, Carpelanit, Tavastit, Fincket, Stålarmit, Flemingit ja Boijet. Mikael Agricolakin on aikoinaan omistanut Maanpään kartanon Airismaalla. Muita tunnettuja Rymättyläläisiä ovat olleet moninkertainen valtiopäivämies Zefanias Suutaria sekä taitava sään ennustaja, nuottakuningas ja luonnonmerkkien tuntija Koivuniemen Janne. Rymättyläläiset ovat erikoistuneet erityisesti varhaisperunan viljelyyn. Rymättylä on Suomen suurin varhaisperunan tuottaja ja saarella asuu 40% koko Suomen varhaisperunan viljelijöistä.

Rymättylä oli merkillinen paikka 1920-luvulla. Rymättylä sijaitsi nimittäin parhaitten salakuljetusreittien varrella, ja pitkät rantaviivat ja saaret tarjosivat lukemattomia kätköpaikkoja pirtun varastointiin. Liikkuminen pimeinä myrskyisinä öinä merellä ja karikkoisessa saaristossa vaati taitoa ja paikallistuntemusta, jota oli vanhoilla kalastajilla. Totesipa kunnallislautakuntakin kokouksessaan, että "spriin salakuljetus paikkakunnalla kovin huomattavasti rehottaa". Kiinni jäi kaikkiaan 110 rymättyläläistä, ja heistä 40 tuomittiin useista rikkomuksista. Tullitakavarikoissa saatiin vuosina 1923-1932 Rymättylästä lähes 160 000 litraa pirtua, kun naapuripitäjässä Merimaskussa vastaava luku oli 5000 litraa. Paikkakuntalaiset totesivatkin, että helpompi olisi luetella ne saariston talot ja torpat, jotka eivät jollain tavalla olleet mukana kuin ne, jotka olivat. Vasta itsenäistyneillä lohkotiloilla oli suuri rahantarve ja perheet olivat suuria, joten rannikot tunteville kalastajille tarjoutunutta lisäansiomahdollisuutta oli vaikea torjua. Kunnan ilmiasuun kieltolaki aiheutti mm. sen, että ennen niin harmaa pitäjä muutti väriään kun lähes kaikki talot saivat päälleen kauniin maalin.

Lukuja Rymättylästä
  • Rantaviivan pituus 525.7km
  • Maa-ala 148.35km²
  • Makeavesi 2.74km²
  • Merivesi 183.62km²

Tehtäväsi on tunnistaa kuvassa olevat saaret Rymättylässä, jolloin saat selville geokätkön koordinaatit. Bogus-koordinaatit eivät kerro kätköpaikkaa.

Kätkö löytyy koordinaateista:
The geocache can be found from the coordinates:

N 60° 2N.nnn
E 021° 5E.eee

N = c-d, nnn = a+b+e+f+g+3
E = h-4, eee = c*f*5+1


Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea:

Additional Hints (Decrypt)

u:a avzrffä ghyxvaanainenn... xnegnffn uvrzna rev xha cnvxnyyvfgra xhgfhznan, gnv Svayrkva qbxhzragrvffn.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)