Tavataan Luumäellä Taavetin Linnoituksen ravelliinilla lauantaina 21.4.2018 klo 10.15-11
Linnoitusjärjestelmien hienouksien lisäksi juttua luultavasti riittänee muoviputkiloiden ja pakasterasioiden löytämiseen ja erilaisten arvoitusten ratkomiseen liittyen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Taavetin linnoitus
Taavetin linnoitus 1773-1803 on Venäjän keisarikunnan armeijan Luumäelle rakennuttama linnoitus. Sen tarkoituksena oli estää tai hidastaa Ruotsin kuningaskunnan mahdollista hyökkäystä Turun rauhan rajojen takaa hattujen sodan jälkeen. Ensimmäinen rakennusvaihe kesti 1773-1781. Silloin rakennettiin vallisarvista koostuva linnoitus, jonka koko oli noin 650 metriä x 800 metriä. Toisen rakennusvaiheen aikana rakennettiin linnoituksen sisäosa 1791-1796. Linnoituksen sotilaallinen käyttö lakkautettiin 1803 ennen Suomen sotaa.
Linnoitus oli kuitenkin toiminta-aikanaan tuonut rakennustyön ja sotilaiden mukana paikalle niin paljon taloudellista toimintaa, että Taavetista muodostui tulevan Luumäen kunnan keskustaajama.
Linnoituksen raunioita on kunnostettu, ja siellä järjestetään ulkoilmatapahtumia.
Taavetin linnoitus oli osa Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmää.
Lähde: Wikipedia