Tällä paikalla on ollut kätkö aikaisemmin kahteenkin kertaan. Toinen niistä oli ensimmäinen oma kätköni. Kätkö oli helpolla paikalla ja se jästittiin usen, joten arkistoin sen. No, nyt laitoin kätkön vähän haastavampaan paikkaan.
Muurolan uitonpirtti on kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. 1800-luvun lopulla puutavaran kysyntä toi suuret savotat ja sen myötä tukinuiton Lappiin. Puunkaato päättyi yleensä maaliskuulla, jonka jälkeen puut varastoitiin jokilatvoille, leimattiin ja mitattiin. Keväällä jäiden lähdettyä alkoi tukkien uitto jokia pitkin etelän höyrysahoille. Parhaaseen aikaan uitto työllisti Kemijoella satoja miehiä useiksi kuukausiksi. Osa työmiehistä oli paikallisia, mutta uitto toi Lappiin myös uusia ihmisiä, työpaikkoja ja rahaa. Tukinuitto Kemijoessa päättyi 1991. Uiton jäljiltä jäi autioksi "Uiton pirttejä", joita käytettiin työmiesten majoituksiin ja ruokahuoltoon. Muurolan Uitonpirtti on nykyään kaupungin omistuksessa.