Tämän tien varrella on liian vähän kätköjä, joten asia piti korjata.
Tässä on helppo kaksi pisteinen multi kanssakätköilijöiden iloksi.
Parkki löytyy läheltä, (linja-autopysäkki). Autoa ei tarvitse siirtää, pisteet ovat lähellä toisiaan.
Naatit on otettu kännykällä, joten niissä saattaa olla pientä heittoa.
Ojien yli ei tarvitse hyppiä
RISTEYS
Tienristeykset voidaan jaotella tyyppeihin esimerkiksi sen mukaan, kuinka moneen suuntaan siitä johtaa tie:
1. Risteyksiä, joista johtaa tie kolmeen suuntaan, sanotaan myös tienhaaroiksi.
2. Risteykset, joista johtaa tie neljään suuntaan, ovat yleisimpiä varsinkin kaupunkialueilla. On kuitenkin myös nelihaaraisia risteyksiä, joissa tiet eivät ole kohtisuorassa toisiaan vastaan eikä kumpikaan niistä välttämättä edes jatku suorana. (Tämä risteys kuuluu tähän kategoriaan).
3. Risteykset, joista lähtee tie viiteen tai useampaan eri suuntaan, ovat harvinaisempia.
Toisaalta risteykset voidaan jaotella myös sen mukaan, miten liikennettä ohjataan:
1. Risteykset, joissa liikennettä ei ohjata liikennemerkillä eikä liikennevaloilla.
2. Risteykset, joissa toinen, yleensä vähäliikenteisempi tie on liikennemerkillä merkitty väistämisvelvolliseksi.
3. Risteykset, joissa liikennettä ohjataan liikennevaloilla.
4. Risteykset, joissa on liikenneympyrä eli kiertoliittymä.
TEHTÄVÄ:
Risteyksessä on kaksi sinistä kylttiä, joissa on kylän nimi.
A = Kuinka pitkä matka matka on Vesijärvelle?
B = Kuinka pitkä matka on Piikkilänkylään?
Kätkölle pääsee seuraavilla naateilla.
N62.05.26A
E21.50.91B
HUOM: Nimi vihossa on löytö, ilman sitä lokkaus poistetaan kyselemättä