Vihdon oli Leo uskaltautunut pois piilostaan ja miettinyt samalla jatkosuunnitelmaansa. Lopulta suunta oli kuitenkin ollut selvä, mutta kaiken varalta hän oli päättänyt kiertää ympyräristeyksen viisi kertaa (kolme myötä- ja kaksi vastapäivään) jättäen ylimääräisiä jälkiä tienpintaan.
Sen verran kuitenkin oli äskeinen takaa-ajo Leon mieltä vielä painanut, että hän oli päättänyt vetäytyä tienreunaan hengähtämään nähdessään tuon samaisen oudon merkin (suorakaide ja kaksi ympyrää alla), mikä oli ollut tämän hyväksi kulkijaksi osoittautuneen orhin kotipilttuun edessä.
______________________________________________________________________________________________________________________
Tämä kätkö on osa Aurajoen maisematie, AMT222 – kätkösarjaa, jossa voit seurata Leo Wariksen seikkailuja. Leo oli lain kahta puolta kulkeva, mutta hyvän tahtoinen nuorukainen, josta tilaisuus tekee ah niin usein varkaan.
Tarina alkaa kätköstä GC868FV, mutta voit toki hakea kätköt mieleisessäsi järjestyksessä. …muista myös kerätä vihjeitä matkalta, niille on käyttöä myöhemmässä vaiheessa.