Papyrus
Maailmaa ei voi kirjoittaa puhtaaksi:
kivitaulut murenevat, ja totuudet ovat soraa
vaeltajan anturoissa:
pysyvää on kirjoitus hiekassa pakoveden aikaan,
tulkitsematon, jalanjäljet päättyvät rantaan.
Minä valvon mädäntyvän papyruksen valossa,
kuuntelen hiekan suhua
särkyneen tuntilasin sisällä, poishuuhtoutuvaa
aikaa, ja portaat
vievät veden alle: me menemme samaa tietä,
pylväät, maailmaa kannattavat,
sortuvat sikinsokin, sulkevat
paluutiemme.
Yö, öljyinen, mainingin harjalla kuu
viimeisellä neljänneksellään, kelluva viilu valoa:
kaislikossa tuuli ajaa poltettujen kirjastojen
savua, ja minä ihmettelen miksi ennustustten
pitäisi toteutua, muumion hymyn siirtyä
sukupolvelta toiselle . . .
kirjakäärö vettynyt, edes käsialasta
en saa selvää, mutta tämä tieto on varma:
kun hiekka on valunut ulos lasista,
tuuli vie sen, vain sirpaleet
kimaltavat rannalla, minun jälkeni
huuhtovat aallot.
Alkaa toinen aika.
- Arto Melleri
HUOM!!! KÄTKÖSSÄ OLEVA LEIMASIN ON LODJAAJIA VARTEN, SE EI OLE VAIHTOTAVARA