Tämän miittikiertueen tarkoitus on tutustuttaa geokätköilijät kauniin Etelä-Karjalan maakunnan kuntiin ja maisemiin.
Nyt on hyvä aika etsiä juhannusta varten kasteista niittyä, jolla kieriskellä juhannusyönä alasti tai etsiä sitä kukkaketoa, jolta poimii seitsemän kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Tai voihan tältä kiertueelta löytyä se kadoksissa oleva Juhannusheilakin.
Tämän päivän miittikiertueen kohde on Lauritsalassa sijaitsevan, jo ovensa sulkeneen "Luotibaarin" läheisyydessä. Oikealta nimeltään ravintola oli nimeltään Kanavakrouvi, joka aloitti toimintansa jo 1980-luvun alkupuolella. Raflaavan nimensä kapakka ansaitsi alkuvuosina, kun huhujen mukaan illanvieton aikana osa ravintolan asiakkaista alkoi selvitellä välejään asein. Kenenkään hautajaisia ei tarvinnut tapahtuman johdosta viettää, mutta yksi henkilö loukkaantui. Tapahtuman jälkeen saluunan ovet oli lukittu ja sisään pääsi vain ovikelloa soittamalla. Että sen puoleen tämä paikka sopii hyvin juhannusyönä alasti kieriskelyynkin. :D
Tällä kertaa paikalla ei ole palveluita, mutta omat eväät on sallituja.