Jyväskylän tunnetuimpia maamerkkejä ovat Matti Nykäsen hyppytorni Laajavuoressa, Harjun vesitorni keskustassa sekä Jyväsjärven ylittävä Kuokkalan silta ja Kuokkalan vesitorni.
Matti Nykäsen mäki
Jyväskylän Laajavuoressa sijaitsee viiden hyppyrimäen muodostama mäkihyppystadion. Yksi hyppyrimäistä on nimetty jyväskyläläisen, entisen menestyksekkään mäkihyppääjän, Matti Nykäsen mukaan ’Nykäsen mäeksi’ tai ’Nykäsen hyppyriksi’. Nykäsen Hyppyri otettiin käyttöön jo 1965, jolloin hyppytornia kutsuttiin vielä K100 suurmäeksi. Hyppyri sai nykyisen nimensä, kun Nykänen menestyi Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988 voittamalla kolme Olympiakultaa.
Harju & näkötorni
Jyväskylän Harju, ja sen päällä seisova Vesilinnan näkötorni näkyvät kaikkialta kaupungista. Harju on loistava ulkoliikuntamaasto kauniine maastoineen. Suosittua pururataa voi lenkkeillä ympäri vuoden! Vesilinnan näkötorniin pääsee ihastelemaan kaupunkia korkealta.
Kuokkalan silta
Vuonna 1989 valmistunut Kuokkalan silta on oleellinen osa Jyväskylän kaupunkia, se onkin yksi tunnetuimpia maamerkkejä Jyväskylässä. Keskustan Lutakon ja Kuokkalan kaupunginosan yhdistävä silta on hyvin näkyvällä paikalla Jyväskylän kaupunkikuvassa. Kuokkalan silta on monen jyväskyläläisen työmatkan varrella Kuokkalan silta on valaistu vuonna 2013 uudistetulla led-teknologialla. Iltahämärässä silta näyttää valaistuna upealta taideteokselta. Silta onkin varsin suosittu nähtävyys pimeällä.
Kuokkalan vesitorni
Kuokkalan vesitorni on myös yksi näkyvä maamerkki Jyväskylässä. Monet ovat sanoneet vesitornin muistuttavan UFOa! Näet vesitornin helposti esimerkiksi Lutakon rannasta.
TEHTÄVÄ: Mene annettuihin koordinaatteihin satamapuistoon Jyväskylä-kirjaimista koostuvan penkin luokse. Ota kuva itsestäsi (kasvojen ei tarvitse näkyä) tai jostain sinulle kuuluvasta esineestä siten, että sekä kirjaimet että taustalla oleva Jyväskylän tunnetuin maamerkki, Harjun vesilinnan näkötorni, näkyvät kuvassa. Liitä kuva loggaukseen. Loggaukset ilman kuvaa tullaan poistamaan.
ENG.
Matti Nykänen's hill
A ski jumping stadium comprised of five hills is located in Laajavuori, Jyväskylä. One of the hills is named after Jyväskylä-born ski jumping legend Matti Nykänen as "Nykänen's hill" or "Nykänen's ramp": The Nykänen Ramp was inaugurated as early as 1965, at which time the jump tower was still known as the K100 hill. The hill was given its current name after Nykänen succeeded in the 1988 Calgary Olympics by winning three Olympic gold medals.
Harju ridge and observation tower
Harju or the Jyväskylä Ridge, and the Vesilinna observation tower located on it can be seen from all parts of the city. The ridge with its beautiful landscapes is an excellent place for outdoor activities. The popular jogging track is open all year round! The Vesilinna observation tower offers a great view over the city from an elevated position.
Kuokkala bridge
Completed in 1989, the Kuokkala bridge is an essential part of the City of Jyväskylä, and it is in fact one of the best-known Jyväskylä landmarks. The bridge connecting the Lutakko district in the city centre and the Kuokkala district is located very prominently in the urban landscape of Jyväskylä. The Kuokkala bridge is part of the commuting journey The Kuokkala bridge was illuminated in 2013 using new LED technology, When illuminated in the evening, the bridge looks like a magnificent work of art. Actually, the bridge is quite a popular sight in the dark.
Kuokkala water tower
The Kuokkala water tower is another prominent landmark in Jyväskylä. Many have said that the water tower resembles a UFO! The water tower can be seen from the Lutakko beach, for example.
YOUR TASK: Go to the given coordinates in the harbor park to the bench consisting of Jyväskylä letters. Take a picture of yourself (the face doesn't have to be visible) or any of your belongings so that both the letters and Jyväskylä's most famous landmark, the Harju Water Castle observation tower, appear in the picture. Attach a picture to logging. Logs without a picture will be removed.
Virtual Rewards 2.0 - 2019/2020
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between June 4, 2019 and June 4, 2020. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 2.0 on the Geocaching Blog.