Onni suosi virtuaaliarvonnassa ja mietin, että mihin sitten perustaisin omani. Asun nykyisin muualla, mutta Kankaanpää on kotiseutuni ja päätinkin että sinne tämän näppään. Kuninkaanlähde tuli heti mieleen paitsi itse paikkana, mutta myös siksi, että näillä seuduilla on tullut eräätkin kilometrit kuljettua kävellen, hiihtäen ja pyöräillen. Mahtavaa maisemaa - sielunmaisemaani - nauttikaa Hämeenkankaasta muutkin.
"Kuninkaanlähde on Kankaanpäässä Satakunnan maakunnassa sijaitseva lähde, virkistysalue ja matkailukeskus. Kuninkaanlähde sijaitsee Hämeenkankaalla noin kahdeksan kilometrin päässä kaupungin keskustasta.
Hämeenkangasta pitkin kulki ennen vanha valtaväylä "Suomesta Pohjanmaalle". Hämeenkankaantienä tai Kyrönkankaantienä tunnettu tie oli aikoinaan yksi valtakunnan pääteistä ja ainoa kesäaikaan kuljettava reitti Hämeenlinnasta Vaasaan. Talvisin kuljettiin suorempaa Kyrösjärven talvitietä pitkin.
Uskotaan, että ensimmäiset kulkijat liikkuivat seudulla jo kivikaudella, sillä helppokulkuiset harjuselänteet olivat luontaisia kulkureittejä. Varsinainen tie syntyi kuitenkin vasta keskiajalla eränkäynnin seurauksena. Erämiehet ja uudisasukkaat alkoivat kulkea seudulla ja harjumaastoon muodostui nopeasti polku, jolle seuraavatkin kulkijat luontaisesti ohjautuivat. Aikaa myöten polku muuttui tieuraksi, kun sitä alettiin kulkea hevosten ja pyörättömien vetolaitteiden eli purilaiden kanssa.
Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla Hämeenkankaantietä kunnostettiin kruunun tarpeita varten. Tietä pitkin kulkivat kesäaikaan niin verot, posti kuin valtion virkamiehetkin Turusta ja Hämeenlinnasta Vaasaan. Myös sodankäyntiä varten tarvittiin tiestöä. Hämeenkankaantietä pitkin on kuljettu niin Nuijasodan, Ison vihan kuin Suomen sotienkin aikaan. Vilkkaimmassa käytössä Hämeenkankaantie oli 1630 - 1680-luvuilla.
Välimatkat olivat pitkiä, joten tien varrella tarvittiin majataloja, joissa voi levähtää ja saada kyydin seuraavaan paikkaan. Tien nähtävyyksiä ja etappikohteita ovat olleet mm. Uhrilähde ja Kuninkaanlähde sekä Niinisalon kievari.
Kuninkaanlähde sai nykyisen nimensä vuonna 1752 tapahtuneen Kuningas Aadolf Fredrikin vierailun jälkeen. Kuningas pysähtyi helteisenä päivänä 17. heinäkuuta seurueineen lähteelle syömään ja levähtämään. Vierailu oli sen aikaisessa Suomessa suuri tapaus, koska edellisestä kuningasvierailusta oli jo kulunut useita vuosikymmeniä. Paikalla on vierailusta kertova muistokivi.
Kuninkaanlähde on ollut kuitenkin jo vuosisatoja aikaisemminkin merkittävä pysähdyspaikka eränkävijöille ja matkustavaisille. Matkailutoiminta Kuninkaanlähteellä aloitettiin jo 1800-luvulla. Paikalla vieraili runsaasti sekä kotimaasta että ulkomailta. 1930-luvulla Kuninkaanlähteelle rakennettiin vieläkin toiminnassa oleva hotelli ja 1960-luvulla maauimala.
Vuonna 1989 SF-Caravan Satakunta rakensi paikalle leirintäalueen. Alueella on nykyään muun muassa ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu sauna- ja huoltorakennus kioskeineen, uima-allas ja vesiliukumäki, pienoisgolfrata, tanssikatos sekä rantalentopallokenttä. Lisäksi alueelta lähtee useita ulkoilu- ratsastus- ja moottorikelkkareittejä.
Lähteen virtaama on noin 10 000 kuutiometriä vuorokaudessa ja se on yksi Suomen runsasvetisimmistä lähteistä. Läpi vuoden sulina pysyvinä elinympäristöinä lähteet ja niiden lähiympäristöt ovat monen erikoisen kasvilajin kasvupaikkoja. Tasaisia lämpöoloja vaativat kasvit kuten kevätlinnunsilmä ja lähdesara viihtyvät niillä."
Lähteet wikipedia
TEHTÄVÄSI
1. Jotta voit lokata virtuaalin, nappaa kuva lähteellä siten, että joku osa itseäsi tai geovälinettä näkyy lähteen kanssa kuvassa. EDIT: tehtävää muokattu 22.4.2025
2. Vapaaehtoinen: jos innostut ulkoilemaan hienoilla Hämeenkankaan-Jämin-Kuninkaanlähteen -reiteillä, ota kuva jostain mielestäsi hienosta maisemasta.
Liitä siis ainakin 1.tehtävän kuva lokkaukseesi. Ilman kuvaa tehdyt lokkaukset tullaan poistamaan. Vapaaehtoisen kuvan voit lähettää sähköpostilla tai viestikeskuksen kautta. .
Virtual Rewards 2.0 - 2019/2020
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between June 4, 2019 and June 4, 2020. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 2.0 on the Geocaching Blog.