Pitkäniemen sairaalan hautausmaa
Pitkäniemen sairaalan hautausmaa tai toiselta nimeltään Kappelinmäen hautausmaa on jäänne menneisyydestä, joka piiloutuu muulta maailmalta Maatialanharjun kupeeseen Nokialla. Hautausmaalle on haudattu vuosina 1902 - 1964 kaiken kaikkiaan 426 läheisessä Pitkäniemen sairaalassa kuollutta potilasta. Hautausmaalle haudattiin pääasiassa Pitkäniemen sairaalan kriminaaliosaston potilaita sekä kunnan holhouksessa olleita potilaita joilla ei ollut omaisia eikä ruumista haluttu kuljettaa kotikuntaan. Sotavuosien 1939–1944 jälkeen hautausmaalle haudattiin myös luovutetuilta alueilta kotoisin olleita potilaita. Hautausmaan pinta-ala on noin 2 000 neliömetriä. Hautausmaa vihittiin käyttöön joulukuussa 1901 ja sitä laajennettiin vielä 1930-luvun alussa ja 1945–1946. (wikipedia)
Hautausmaalla käyneet ovat monet kertoneet kuulleensa omituisia ääniä, nähneensä hahmoja metsässä tai epämääräisestä outouden tunteesta. Voit lukea lisää muutamasta paikkaan liittyvästä tarinasta täältä. Olethan varovainen, ettet päädy yhdeksi hautausmaan kummituksista!

Tehtävät
1. Kierrä kätkökuvauksesta löytyvät 4 pistettä ja kerää kultakin pisteeltä kysytty tieto.
2. Tämän lisäksi liitä loggaukseen kuva Pitkäniemen hautausmaalle haudattujen muistomerkillä siten, että muistomerkki näkyy kuvassa. Kuvassa voit olla sinä itse tai jokin mukana oleva esine/asia.

(Yllä kätköttäjän esimerkki loggaukseen liitettävästä kuvasta)
Pisteet:
#1 Piste - Hautausmaan portit : Portin oikealta puolelta löydät kyltin, jossa kerrotaan Pitkäniemen hautausmaasta. Ota ylös kyltin 3 viimeistä numeroa (XXX).
#2 Piste - Haudattujen muistomerkki : Muistomerkistä löydät laatan. Ota ylös vuosiluku (YYYY), jolloin muistokivi pystytettiin.
#3 Piste - Kauniston hauta : Täältä löydät erään Kauniston haudan. Ota ylös kyseisen henkilön etunimi (ABCDE).
#4 Piste - Kapteenin hauta : Tämä hauta on jo hieman haalistunut, mutta yhä luettavissa. Ota ylös vuosi (ZZZZ), jolloin kapteeni kuoli.
Kokoa vastaukset yhteen ja muodosta saaduista vastauksista sähköpostiosoite seuraavaa kaavaa noudattaen: XXXYYYYABCDEZZZZ@gmail.com. Lähetä tähän osoitteeseen sähköposti. Laita viestin otsikoksi kätköilijänimimerkkisi! Saatuasi vastauksen sähköpostiin, voit logata Virtuaalin löydetyksi. Vaihtoehtoinen tapa on lähettää vastaukset Viestikeskuksen kautta kätköttäjälle, mutta vastausten oikeellisuus on helpompi todeta ylläolevan sähköpostiosoitteen kautta.
Kannattaa huomioida, että talviaikaan voit joutua lumitöihin löytääksesi tarvitut tiedot. Parkkipaikka voi myös olla lumen alla.
HUOM! Googlen automaatio siirtää osan viesteistä suoraan roskaposteihin syystä tai toisesta, eikä siten laita lähettäjälle oikeasta vastauksesta ilmoitusta. Jos et vastaukset lähetettyäsi saa Mailer Daemonilta virheviestiä, niin kaikki on mennyt kohdalleen!
The Pitkäniemi hospital cemetery
This small secluded cemetary is hidden next to an esker, hidden away from the world. During the years 1902 - 1964 a total of 426 patients who died in the nearby Pitkäniemi hospital have been buried here. Mostly patients from the criminology ward as well as patients whose guardianships were held by the municipalities and that had no relatives were buried in the cemetery. During the war years of 1939 - 1944 also people from areas that were ceded away have been buried in the cemetery. The cemetery area is approximately 2000 squarefeet in size. The initiation of the cemetery was held in December of 1901. The cemetery was expanded in the 1930s as well as during the years 1945-1946. (wikipedia)
Tasks
1. Visit the 4 locations given in the cache description. Write down the information requested at each location.
2. Attach a photo by the memorial for the hospital patients buried in the graveyard so that the memorial can be seen. The photo can be of you or some of your personal belongings.
Locations
#1 Location - The cemetery gate : To the right of the gates you can find a plaque. Write down the last 3 numbers (XXX) found on the plaque.
#2 Location - The memorial : On the memorial you can find a plaque. Write down the year (YYYY) when the memorial stone was erected.
#3 Location - The Kaunisto grave : Here you can find the grave of a certain Kaunisto. Write down the firstname (ABCDE) of the buried person.
#4 Location - The Captain's grave : This grave has already faded, but it's still readable. Write down the year (ZZZZ) when the captain died.
Gather all of your answers together and form an e-mail address following the next formula: XXXYYYYABCDEZZZZ@gmail.com, send an email to that adress! Put your geocaching username as the title of the e-mail! Once you've received a reply to your email, you can log the Virtual as found! You can alternatively send your answers through the Message center but it's easier to validate the correct answers by finding the right e-mail address.
It's worth noticing that during winter time it might be necessary for you to do a bit of snow shoveling to find out the necessary bits of information. The parkingspace might also be blocked during the winter.
Virtual Rewards 2.0 - 2019/2020
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between June 4, 2019 and June 4, 2020. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 2.0 on the Geocaching Blog.