Tämän kätkön ympäristö on omistajansa lapsuusmaisemia. Nelivuotiaana Akantakku muutti köyhän perheensä kanssa Korkalovaaraan ihkauuteen kerrostaloon. Asunnossa oli luksusta - kylpyamme! Sen käytöstä riitti isossa perheessä vääntöä. Nyt tuo talo on jo 50-vuotias, kulahtanut lähiötalo ja ammekin varmaan menneisyyttä.
Perheen lapsilla oli joskus nälkä, eikä Akantakku saattanut ymmärtää, kuinka joillakin lapsilla oli oikeat farkut ja omat luistimet. Joskus tyttö kuitenkin sai palkkaa, kun kävi kauppa-asioilla A-rapun vanhukselle. Muutama penni taskussaan hän käveli juhlallisesti kohti pientä, puusta rakennettua aarreaittaa. Perillä pikkutyttö kurkotteli ja kuiskasi: ”Pennin karkki!”
Eipä arvannut Akantakun alku, että 50 vuotta myöhemmin piilottaisi toisenlaista aarretta näihin metsiin, saman pikkutalon lähelle. Enää ei ole pennin karkeista tietoakaan, eikä kioskista nykyisessä käytössään auta kysellä syötäviä ihanuuksia.
Sinun ei tarvitse irrottaa aarretta. Riittää, kun vain avaat purkin. Sori, purkissa ei ole karkkia. Auton voi hetkeksi jättää sen talon eteen, josta Akantakku osti kauan sitten pennin karkkeja.
Akantakku, the owner of this cache, was only four years old, when she moved to a brand new block of flats in Korkalovaara. The three bedroom flat had a bath tub! Luxury! But the family was very poor, and sometimes the children were hungry. The girl often wondered, why the other children had real jeans or skates.
Sometimes Akantakku went shopping for the old lady in stair-step A and had a few pennies. So she walked to a small wooden house, reached out and whispered: ”One penny sweet!”
Never could Akantakku imagine, that 50 years later she would be hiding a different kind of treasure in these woods.
You don´t have to take the treasure off. Just open it. Sorry, but there are no sweets in the box. You can leave your car in the front of the house, where Akantakku bought sweets fifty years ago.