Kätkölle suoraan johtavalle tielle on ilmestynyt kieltomerkkejä joten lähestykää kätköä "muuta kautta". Kulkemista kätkölle muuta kautta ei ole kielletty mutta noudattakaa liikennemerkkejä, maalaisjärkeä ja tien omistajan tahtoa.
Ylämaalla graniittia louhitaan erilaisiin tasoihin ja laattoihin. Kaivostoiminta alkoi jo 1940 -luvulla jolloin louhittiin kivia Salpalinjaan paljon juuri Ylämaalta ja lähikunnista. Ylämaalla kiviteollisuus on ollut iso työllistäjä.
Tyhjiä louhoksia on käytön jälkeen hylätty ja jätetty luonnon armoille, joihinkin näistä hylätyistä louhoksista on muodostunut uima- ja sukelluspaikkoja. Uiminen on useassa paikassa kielletty koska louhoksiin on jätetty myös romua jotka ovat vaaraksi uimareille. (Tiedä mihin hyppäät!) Muutamaan vanhaan louhokseen on tullut kivenmurskaamoita joissa tuotetaan sepeliä maanrakennuksen tarpeisiin. Kivilouhoksista tuotantoon kelpaamattomasta kiviaineestä on syntynyt louhosten lähiympäristöön uusia mäkiä, tämänkin vieressä on korkea jätekivimäki jolta on hyvät näköalat. Kelvottamasta kiviaineesta suunniteltiin muutamia vuosia sitten pyramidia turistien vetonaulaksi mutta hankkeesta on luovuttu ainakin toistaiseksi.
Ylämaan nykyisen kaivosbuumin aloitti Spektroliitti joka parhaiten täyttää jalokivelle asetettavat kolme vaatimusta: -kauneuden, -kovuuden ja -harvinaisuudenon.
Kätköpurkki on ammuslaatikko, huolehdithan että se menee kunnolla kiinni ja siten on vesitiivis. Kätköä suositellaan etsittäväksi lumettomaan aikaan.