Tämä on sisarkätkö pikkuveljeni Finyoyon upealle mysteerille Sankari lapsuudestani (GC2252P). Kuten veljelläni myös minulla oli oma sankarini lapsuudessa, tämä mysteeri liittyy vain ja ainoastaan tähän henkilöön.
Annetuilla koordinaateilla ei ole muuta merkitystä kuin se, että ne johdattavat paikkaan, jossa tutustuin sankariini. Siihen aikaan, kun aloitin koulupolkuni, Haapaniemen koulun kellarikerroksessa oli sivukirjasto. Tuskin maltoin odottaa, että koulupäivän jälkeen pääsin huimiin seikkailuihin sankarini kanssa.
Tämä rohkea nuorukainen tutustutti minut ihmeellisiin paikkoihin ja kulttuureihin, joista aiemmin en tiennyt mitään. Hän vei minut Afrikan savanneille, Amazonin sademetsiin, Himalajan vuorille, jopa kuun kamaralle asti. Seikkailut olivat jännittäviä, mutta sankarini selvisi niistä aina, erityisesti nokkeluutensa avulla.
Tehtävänäsi on selvittää aluksi, kenestä on kyse. Tämän jälkeen voit aloittaa alla olevan numerosarjan ratkaisemisen. Mysteeri ei ole erityisen vaikea, mutta joukosta löytyy pari tulkinnanvaraista muuttujaa. Googlaamisesta tuskin on apua, tämänkin mysteerin ideana on saada kätköilijät liikkeelle. Tsemppiä seikkailuun!
20-11-5 , 11-23-2 , 15-4-8, 18-24-9 , 4-10-7 , 9-4-1 , 13-60-5 , 19-43-13 , 22-5-15 , 16-8-11 , 23-17-1 , 8-29-1 , 7-11-1
Huom! "Purkin" korkki on tiukka. Tarkistathan, että se tulee loggauksen jälkeen kunnolla kiinni. Varmista myös, ettei purkin "otin" jää näkyville, kiitos!