Kätkön ratkaisemiseen tarvitset tietoja Saralta (GC8HTPR). Apteekissa ei tarvitse käydä, jos ensiapulaukku on valmiiksi matkassa...
Bussi pysähtyi pysäkille, ja aivan pysäkin vierestä lähti hiekkatie metsään. Tie kapeni kinttupoluksi - tätä tietä ei oltu ajettu autolla vuosiin, mutta ei se mitään, jalkaisinhan Aamu oli liikenteessä. Pian edessä näkyikin komea talo, jossa oli vanhan ajan tyyliä.
Aamu käveli talon etuovesta sisään. Eteisen jälkeen oli oikealla takka ja sylillinen puita. Aamu viritti tulet ja hetken aikaa tuijotti liekkiä. Havahduttuaan taas tähän maailmaan ajatuksistaan, Aamu katseli ympärilleen ja punaiset portaat houkuttivat nousemaan yläkertaan. Portaiden yläpäässä kuului pienen lapsen itkua, ja pian ääni siirtyi kuulumaan läheisestä kaapista. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Hän kurkkasi parvekkeeltakin alas, mutta puutarha oli tyhjillään.
Pitkä ja jännittävä päivä oli jo takana, joten tyhjä sänky houkutteli, Aamu riisui saappaansa ja takkinsa, heitti pitkälleen ja pian olikin unessa. Jonkin aikaa nukuttuaan hän heräsi omituiseen ääneen - kuului huminaa ja noustessaan ylös, Aamu huomasi lattian olevan jalkapohjia vasten kuuma ja hän tajusi talon olevan tulessa. Onneksi hän heräsi! Hän pääsi ikkunan kautta ulos ja totesi olevansa turvassa, mutta jonnekin tästä pitäisi päästä, pian täällä olisi piha täynnä paloautoja ja hänelle esitettäisiin taas kerran hankalia kysymyksiä. Hän lähti etsimään sopivaa paikkaa jossa jatkaa unia ja rakennukseen kömpiessään oli varma että nyt onnisti, ja sitten lattia pettikin hänen altaan...
Tuletko auttamaan?
Pääset parhaiten apuun navigoimalla ja syöttämällä nämä naatit chekkeriin joka antaa koordinaatit piilopaikkaan
N 60° 10.(44*Saran kettingin lenkkien määrä)
E 024° 36.(Saran rouvan etunimen arvo/2)(Saran herran sukunimen kirjanten määrä)( Saran rouvan etunimien kirjainten määrä)
Tarkista ratkaisusi. fi-chekkerillä, niin saat samalla oikeat naatit!
ÄLÄ MENE KOHTEESEEN ENNEN KUIN OLET TARKISTANUT CHEKKERISTÄ TURVALLISUUSOHJEEN!