
Geokoirat - nuo geokätköilijän parhaat ystävät ansaitsevat oman juhlamiittinsä. Kukapa muu jaksaa kätköilijän rinnalla rymytä ryteiköissä, kahlata kaislikoissa, suunnistaa suolla tai keikkua kallioilla - vieläpä valittamatta, iloisena häntäänsä heiluttaen? Geokoira on aina valmis lähtöön aamuvarhain (no, autossahan voi torkkua) ja yksillä eväillä se jaksaa reissata iltaan saakka.
Kaikki geokoirat kokoon ja karvanlaatuun katsomatta ovat tervetulleita tähän miittiin. Mukaansa ne kuitenkin tarvitsevat saattajan. Myös koirista enemmän tai vähemmän kiinnostuneet voivat tulla turisemaan. Vaarana toki on että saa tassunjälkiä tai koirankarvoja vaatteisiinsa - tai sydämiinsä! Kelin salliessa tehdään tulet ja paistellaan makkaraa - omat eväät ja ehkä oma penkki mukaan.
Miittipaikka on turvallisesti aidattu joten koiria voi pitää irti. Noudatetaan yleisiä koirapuistojen sääntöjä:
- Koirat saavat temmeltää keskenään mutta pidetään niitä silmällä ettei vahinkoja satu
- Älä tuo paikalle toisille vihaista koiraa
- Älä tuo paikalle kiimaista narttua tai sairasta koiraa
- Huolehdithan että koirasi rokotukset ovat ajantasalla
- Koirille ei heitellä leluja taikka keppejä
- Koirille ei anneta makupaloja kun ne ovat laumassa
- Portista kulkiessasi huolehdi että se tulee kiinni sinun jälkeesi
- Omistaja vastaa oman koiransa aiheuttamista vahingoista
- Siivoillaan jätökset kun niitä huomataan - vaikka ne eivät olisi oman koiran
- Leikkivälle koiralle ei saa jättää ketjua tai kuristavaa pantaa kaulaan
Miittikirjaan toivoisin kaikilta kätköilijöiltä nimierkkiloggausta sekä osallistuvien koirien nimiä! Kiitos ja TERVETULOA!
AJO-OHJE: 9-tieltä Muuramen teollisuuskylän risteys -Teollisuustie - Keihästie - Härkölahdentie - Niittuahontie (waypoint risteyksessä).
Community Celebration Events - 2020
This Event is part of a limited release of Community Celebration Events to celebrate 20 years of geocaching. Geocachers hosted events between May 2, 2020 and December 31, 2022. Learn more about Community Celebration Events on the Geocaching Blog.