"Pääkallonmetsästäjät uskovat, että kun ottaa tappamansa vihollisen pään voitonmerkiksi, hänen sielunvoimansa siirtyy voittajaan. Pääkallonmetsästäjiä ovat olleet tietyt luonnonkansat, esimerkiksi was-heimo Burmassa, Borneon dajakit sekä muutamat Etelä-Amerikassa, Filippiineillä ja Uudessa Guineassa asuvat heimot.
Jotkut heimot käsittelevät päät niin että ne kutistuvat, mutta kasvonpiirteet säilyvät ennallaan. Esimerkiksi Ecuadorin jivaro-intiaanit poistavat pään luut ja kuivaavat ja savustavat pään nahan niin, että se kutistuu nyrkin kokoiseksi tsantsaksi." (Lähde: Wikipedia)
Geokätköily vie usein paikkoihin joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä. Samalla tutustuu uusiin alueisiin ja oppii uutta lähiympäristöstään. Tämä kätkö ohjaa kiinnittämään huomiota noihin harmaisiin laatikoihin tienposkessa. Nämä eivät kuitenkaan ole aivan tavallisia kaappeja vaan erityisen koristeellisia sellaisia.
Tehtävänäsi on paikantaa kukin kuvassa esiintyvä kohde ja määrittää sen sijainti. Lopulliset koordinaatit saa syöttämällä checkerille määritettyjen koordinaattien keskiarvon. Kaikki kohteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja alle kahden kilometrin päässä Helsingistä.
Boguksesta löytyy tietysti yksi harmaa laatikko, muttei mitään mysteerin ratkaisemista helpottavaa.
