Tämä kätkösarja esittelee vähemmän tunnettua Hailuodon maastoa. Saaren pohjoisosaa, joka houkuttelee yleensä harvakseltaan retkeilijöitä.Turistit suuntaavat pääosin Marjaniemen ja Pöllän hiekkarannoille sekä keskustan läheisyyteen.
Keskiniemen tunnusmajakka eli pooki, joskus myös Karvon pooki, on tunnusmajakka Keskiniemessä Hailuodon pohjoisrannalla. Se sijaitsee Keskiniemessä Karvon rannalla, noin kuusi kilometriä koilliseen Marjaniemen kylästä.
Pookin on suunnitellut Albin Stjerncreutz ja se valmistui vuonna 1858 varoittamaan merenkulkijoita Keskiniemestä pohjoiseen levittäytyvistä hiekkasärkistä. Se on Hailuodon vanhin säilynyt merimerkki ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennelma. Pooki on rakenteeltaan samankaltainen vuonna 1857 rakennetun Härkmeren pookin kanssa.
Tornin alaosa on kuutiomainen kuuden metrin korkeudelle saakka, ja siitä ylöspäin torni on tylppäkärkisen pyramidin muotoinen. Pookin sisällä on noin 70 senttimetrin vahvuinen tuuliankkuriksi tarkoitettu kivikerros. Tuuliankkuri on kuitenkin liian kevyt, joten torni on tuettu jokaisesta nurkastaan myös viistoparruin. Tornin rakentamiskustannukset olivat 439 hopearuplaa. Pookin ulkopinnat ovat valkoiseksi maalattua lautaa, ja sen huipulla on tunnuskuviona puinen kuusikulmainen nuppi. Alun perin tornin alaosa oli maalattu punaiseksi. Tornin korkeus maanpinnasta on 18,9 metriä ja merenpinnasta 20,4 metriä.
Nykyisin tunnusmajakan vieressä on metallitelineen varaan rakennettu sektoriloisto.
Keskiniemessä on ollut merimerkki jo vuonna 1785, sillä sellainen on merkitty Henrik Wacklinin julkaisemaan merikarttaan. ( Wikipedia )
Helpoimmin pääset kätkölle Sunijärven kautta. Sunijärvelle pääset parhaiten ajamalla Sunilahentietä ja patikoimalla lyhyen matkan lopuksi. Marjaniemen läheisyydestä lähtee retkeilyreitti, jota pitkin voit patikoida tai maastopyöräillä pitemmän lenkin. Matkaa yhteensuuntaan tulee noin 10 km. Alkukesästä osa reitistä voi olla veden peitossa ja silloin voit hyödyntää rantahiekkaa. Kätköjä viedessä ajoimme rantahiekalla maastopyörillä useamman kilometrin matkan.
Osa Tuntematon Hailuoto - sarjan kätköistä on luonnonsuojelualueella. Huomioithan tämän liikkuessasi alueella. Kätköpaikoista on tehty asianmukainen ilmoitus etukäteen. Lisätietoja luontoon.fi/ hailuoto