Kaarinanpolku on noin 60 kilometrin mittainen vaellusreitti. Se on viitoitettu opasteilla ja kulkee pääosin helpohkoilla poluilla ja metsäautoteillä.
Reitillä on laavuja ja tulentekopaikkoja, joten evästauoille ja yöpymisellekin on hyvät mahdollisuudet. Lumisena aikana polulla on paikoin latu, joten silloin polun käyttö onnistuu ainoastaan hiihtäen.
Pidä huoli ympäristöstä ja noudata hyviä tapoja. Ethän roskaa maastoa, kun käyt kätköllä kirjoittamassa terveisesi Kaarinalle.
BYOP! Löytö = puumerkkisi fyysisessä logissa. Pelkät nettiloggaukset poistetaan!
Metsässä taivaltaessaan Kaarinan katseeseen osui luola. Tällä kertaa niin pieni, että Kaarina ei mahtunut sinne sujahtamaan. Sen sijaan pienen kiven taakse asettui mainiosti kätkörasia seuraavia kulkijoita odottamaan.