Helteen aikaan kätkö suositellaan hakemaan aikaisin aamulla niin, että on jo valoisaa muttei vielä ihmisiä paikalla.
Kerimäen uimalaitos sijaitsee Kerimäen kirkonkylästä Tavisaloon ja Hälvään vievän tien varressa pienessä saaressa. Uimalaitos on rakennettu vuonna 1979 ja peruskorjattu vuonna 2006. Peruskorjauksen yhteydessä laiturin laudoitus uusittiin, puinen hyppytorni (kolmen ja viiden metrin lavoilla) purettiin ja pukukopit siirrettiin maalle laiturin siitä kohdasta, jossa nykyisin on puiset penkit.
Purkki on maalla ja haettavissa jalkoja kastelematta, mutta uimista suositellaan paikan luonteen takia ja jästien hämäämiseksi. Kätkön lokkausta vaikeuttaa se, että paikalla on kesällä hyvällä säällä todennäköisesti ihmisiä. Jätä kätkön etsiminen suosiolla toiseen ajankohtaan, jos on riski kätkön paljastumisesta.
Purkki on noin puolen litran kokoinen ja siihen mahtuu normaalikokoiset reissaajat. Palauta purkki alkuperäiseen paikkaansa, jotta säilyy paremmin piilossa.