Kaiken mualiman värit on kätkösarja väreistä. Rakastan värejä ja näin koronakevään aikana on ollut hyvin aikaa suunnitella ja näprätä uusia kätköjä.
Violetti on väri, jonka ihminen aistii, kun silmään tulee valoa, jonka aallonpituus on 390–420 nanometriä. Violetti valo on kaikkein lyhytaaltoisinta näkyvää valoa, ja näkyvän valon spektrissä violetti on reunimmainen ”syvänsininen” väri. Vielä lyhytaaltoisempi säteily on näkymätöntä ultraviolettisäteilyä. Violettia saadaan sekoittamalla sinistä ja punaista. Sana violetti johtuu ranskan kielen orvokkia merkitsevästä sanasta violette, sillä useimpien orvokkilajien kukat ovat violetin värisiä. Violetti oli suomen kielessä pitkään vieras sana; vielä 1900-luvun puolenvälin jälkeenkin sinipunainen oli tutumpi nimitys kuin violetti. Kansankielessä violettia on kutsuttu myös gretliiniksi, retliiniksi ja kretuliiniksi. Varsinkin vaaleasta violetista käytetään myös nimitystä liila.
Violetti symboloi orvokin värinä henkisyyttä ja sitä on pidetty myös uhriveren värinä. Liturgisena värinä se kuvaa katumusta ja parannusta ja kuuluu kirkkovuoden paastonaikaan. Sinisen ja punaisen yhdistelmänä väri ilmaisee myös viisautta ja rakkautta. Rooman keisarin ja rikkaiden juhla-asut olivat purppuran- eli punavioletinvärisiä. Väriainetta saatiin kahden merinäkinkenkälajin eritteestä, ja se oli todella kallista. Keskiajalla purppuran korvikkeena käytettiin lakmusjäkälän (Rocella tinctoria) nestettä, jota tuotiin Kanariansaarilta. (lähde Wikipedia).
Kätkösarjasta aiemmin ovat ilmestyneet sininen, punainen, vihreä ja musta kätkö. Kätkön lähitalon asukkaat ovat tietoisia kätköstä ja antaneet sille luvan.