HUOMIO, HUOMIO!!! Älä lähesty tätä kätköä valtatieltä käsin, liikenne on vilkas eikä pysäköintipaikkoja ole ihan hollilla.
Jätä moottoriajoneuvo trailin ajaksi levähdysalueen parkkiin. Leveilläkään poluilla ei saa ajella moottoriajoneuvoilla, eikä polkuja tai teitä saa tukkia. Vaikka traili on pyritty tekemään siten, ettei leveimpiä polkuja juurikaan tarvitse käyttää, niin otathan huomioon, että alueen polut ja hiekkakuoppa ovat päivittäin ravihevosten treenauskäytössä. Maanomistajalta tulee kätköilijöille äkkilähtö, jos poluille erehtyy moottoriajoneuvoilla.
Alueella liikkuessasi, otathan kohteliaasti huomioon myös muut kulkijat (lenkkeilijät, koiranulkoiluttajat, hevoset jne.).
Se ainoa oikea Pöljänpolku sijaitsee Siilinjärven Pöljän kylällä Kärängänmäessä, tai mäessä mitä siitä on enää jäljellä. Reilu 40 vuotta sitten alueella oli kaunis mäntykankainen harju ja mäki - Kärängänmäki. Alue on tänä päivänä pääasiassa vanhaa ja hieman nykyistäkin hiekkakuoppa-aluetta, mutta vielä tältä alueelta löytyy ripaus sitä vanhaa kunnon Kärängänmäen maisemaa.
Täällä kätkökohteessa mitään kotaa ole, mutta traili esittelee sinulle Pöljää ja pöljäläisiä kohteita. Tervetuloa!
Pöljän kota, ”Metsämaja”, on Pöljän kylän yhdistysten ja Siilinjärven kunnan yhteinen voimanponnistus. Vuonna 2019 Leader-avustuksella valmistunut kota sijaitsee Pöljän koulun pihapiirissä urheilukentän takapäädyssä.
Tietolähde: Pöljän kylän nettisivut