Edit 28.6.2022
Vaikeuskerroin ja vinkki muokattu, koska kesän vehreys osoittautunut hankaloittavan löytämistä. Keväällä, syksyllä ja vähälumisena talvena helpompi.
Edit 29.12.2021
Mattolaiturin metalliset ja puiset rakenteet purettiin lokakuussa 2021 ja tilalle rakennettiin marraskuussa kivilaituri. Kesäksi paikalle on tulossa matonpesuun sopiva puinen osa. Munkkiniemen mattolaituri ei siis onneksi lakkaa olemasta. Vanhaan rakenteeseen piilotettu alkuperäinen geokätköni camoineen kuitenkin tuhoutui purkutraktorin hampaissa. Kivilaiturilla on purkin paikoiksi tarjolla vain kivenkoloja, joihin tyrskyt ja jäät yltävät. Niihin en kätköä halunnut piilottaa. Siispä valitsin totaalisen muodonmuutoksen.
Nyt kätköpurkki on mikro, camo melkein small ja sopiva piilo löytyi tyrskyjen ulottumattomista, koordinaatit muuttuivat hiukan. Katsotaan, kestääkö tämä uusi kätköilijöiden käsittelyn näin talvella ja säilyykö purkki tuossa kovin jästialttiissa paikassa.
Camon voi reilusti nappasta käteen, jolloin on helpompi tutkia sen mekaniikkaa ja näin saada loki käsiin. Pyri laittamaan systeemi takaisin piilopaikkaansa niin, että se maastoutuu osaksi ympäristöään. Ei-talvilöydettävä-attribuutti sen takia, että vaikka lunta olisi vähän, camo saattaa kärsiä jäätymisestä.
Huom: Vain loggaukset, joista merkintä kätköpurkin paperisessa lokivihkossa, hyväksytään.
Munkkiniemen mattolaituri:
Tämä on yksi Helsingin mattolaitureista, vastaavia kuin tämä on yhä olemassa toistakymmentä. Mattolaiturit ovat kaikille avoinna ja käytettävissä matonpesuun toukokuusta syyskuuhun. Tämän mattolaiturin vanhat metalli-puu-rakenteet purettiin lokakuussa 2022 ja marraskuussa tilalla oli betonista ja kivestä rakennettu laituri. Puiset mattolaituriosat kuulema tulevat keväällä paikalle ja matonpesu täällä voi jatkua.
Mattolaitureiden poistumisesta on puhuttu jo pitkään. Syynä pesun aiheuttama ympäristökuormitus. Maalle rakennettavien pesupaikkojen kertaluontoiset rakennus- ja ylläpitokustannukset olisivat kuitenkin moninkertaiset, joten toistaiseksi matonpesijät saavat nauttia perinteisistä laitureista. Ympäristömerkittyjä pesuaineita on syytä käyttää ja minimoida niidenkin käyttö, jotta toiminnasta ei koidu liikaa ylimääräistä rasitetta vesistöön. Saippuaksi sopii perinteinen mäntysuopa, mieluiten palasaippuana. Jos tarkoitus irrottaa pöly ja vähäiset tahrat, riittänee perinteinen etikka, joka lisäksi kirkastaa maton värit. (Lähde: https://www.stadissa.fi/paikat/856/helsingin-mattolaiturit-ja-matonpesupaikat)
Kunnon pakkastalvina pääsee juuri tästä kohdasta helposti Laajalahden auratulle matkaluisteluradalle, jolla on pituutta pari kilometriä. Itse käyn mielummin hiihtämässä tai kävelemässä jäällä. (Muista turvallisuus! Älä mene heikoille jäille.) Kesäkelillä suosikkiuimapaikkani on viereisen kahvilan toisella puolella avautuva mukava hiekkaranta.
Aiemmat kätköt tällä paikalla:
Tällä mattolaiturilla on aiemmin ollut kaksi kätköä. Ensimmäinen "Munkkiniemi" 2010-2012 ja toinen "Munkkiniemen rannan matonpesupaikka" 2019-2021. Molemmat taisivat kärsiä säistä ja jäistä eivätkä siis kestäneet paikallaan montaa vuotta. Saas nähdä, miten tämän kolmannen käy. Ainakin tein tälle jykevämmän alustan, jottei se heti lähde tuulen tai aaltojen matkaan. ....
Edit 28.12.2021: Kuten yllä kirjoitetusta voi lukea, tämä kolmaskin joutui hyllylle oltuaan paikalla vain muutaman kuukauden. Onneksi kätkö on jälleen haettavissa 28.12.2021 lähtien.
FTF-palkintona ensimmäiselle löytäjälle purkista löytyy GO CACHE -pelikortit.
Edit. 30.8.2021 klo 21.55 Onnittelu Samppa-75 - FTF klo 21.12