Lentohiekan lähellä sijaitsee ns. Aarretörmä, jonne on paikallisen tarinaperinteen mukaan haudattu muinoin lappalaisten tai vainovenäläisten ryöstösaalis ja kulta-aarre. Tarinan mukaan Ärjä luovuttaa aarteensa sille, joka matkaa saarelle yksiöisellä varsalla yksiöistä jäätä myöten. Kukaan ei ole kuitenkaan rohjennut uhmata Ärjänselän heikkoja jäitä yksiöisen varsan kanssa. Saaren vaiheisiin liittyy myös tarina Vuoreslahdessa asuneesta Laurukaisesta, joka joutui saarelle vainovenäläisten soutumiehenä. Hänen onnistui kuitenkin paeta vainoojiltaan ja viedä heidän veneensä mennessään.
Rajantakaiset partasuut olivat huudelleet nuorukaiselle julmia uhkauksia, mutta Laurukainen oli niistä välittämättä vienyt miesten veneet mennessään ja jättänyt venäläiset saareen nääntymään.
Ärjänsaari tarjoaa mahdollisuuden hienoihin luonnon sääesityksiin saaren korkeilta hiekkaterasseilta
Ärjänsaaressa on 10 km rantaviivaa
kumeasti jyrisevä ukkonen ja lempeä kesätuuli ovat aitoja paratiisisaaren elämyksiä. Pitkät hiekkarannat ja korkeat hiekkatörmät tarjoavat puitteet monenlaisiin ranta-aktiviteetteihin.
Ärjänsaari on perusteilla oleva luonnonsuojelualue.
Ärjänsaari lappalaisten riittipaikkana
Varmaksi ei tiedetä, oliko Ärjänsaaressa asutusta jo esihistoriallisena aikana. Sen sijaan noin tuhat vuotta sitten Kainuuseen tulleiden lappalaisten asutuksesta on säilynyt monia todisteita. Vuoreslahden alue oli lappalaisten asuttamaa seutua, ja sen läheisyydessä sijaitseva Ärjänsaari oli Oulujärven lappalaisten tärkeimpiä riittipaikkoja. Lappalaisilla oli perimätiedon mukaan saaressa myyttinen Poronkirkko, jonka sijaintipaikkaa ei ole pystytty tarkoin selvittämään.
N-Saaren rantaviivan pituus x 24.5
E-Saaren rantaviivan pituus x 74.0
N 64° 16._ _ _' E 27° 22._ _ _'