Kun kävelin tästä ohi, näin että tuossahan on ihan selkee rasian paikka.
Paikka ei itsessään esittele mitään, mutta eihän näin hyvää paikkaa voi jättää käyttämättä.
Siinä on logattavaa matkan varrelle jos vaikka satut olemaan noitajahdissa.
Kippo on 7dl joten matkalainen voi myös täällä levätä ja mahtuupa sinne vaihtareitakin.
Suosittelen märkänä aikana varustukseen myös kumisaappaita.
Alueen metsissä on syksyllä mukavaa sienestää ja marjastaa.
Jos tulet lasten kanssa, en suosittele lapsille kävelyä kallion reunamilla.
Kalliot voi olla liukkaita sateen jälkeen ja jokainen noudattakoon äärimmäistä varovaisuutta.
Reippailua kertyy noin 5km jos kiertää samalla reissulla kaikki
Metsässä ei saa ajaa moottoriajoneuvolla ja jätäthän kulkupelin sille osoitettuun paikkaan.
Tiellä ja metsäpoluilla liikkuu myös hevosia, joten älä kaahaile autolla