Seisoskelin sillalla nojaten kaiteeseen, samalla miettien maailman menoa. Kätköilyä, kesän kätköilyreissuja ja sitä miten kaikista niistä ei voi kertoa. Ei edes ääneen mainita. On niissä sellasia sirkustemppuja välillä tehty, että olisi äidit huolissaan lapsistaan. Tai vähintään lastensa järjenjuoksusta, jos niistä kertoisi... Parempi olla vaan, kuin ei mistään tietäisikään... Jälleen kerran..
Juna jyristeli alapuolella ja havahdutti muistoista tähän päivään. Tuuli puhalsi selän takaa ja taivas alkoi ripotella vettä. -Aika lähteä, mutisin puoliääneen itselleni. Katsahdin ympärilleni ja ajattelin miten syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan. Silmäni osui kaukaisuudessä häämöttävään putkeen samalla, kun käsi osui taskun pohjalla lojuvaan pet-putkiloon.
-Osuisikohan se... Bokuksesta 256.811 m suuntaan 332.8089°
Keskityin heittooni, enkä huomannut takaa tulevaa pyörää. Juuri kun heitto lähti, pelästyin pyöräilijän kovaäänistä "morjesta päivää!" huutoa, enkä nähnyt minne pet-putkilo vierähti. Kolahduksesta saatoin päätellä, että johonkin se osui, en vain tiedä minne.
En nähnyt sitä, mutta löytäisitköhän sinä sen? Se oli kuitenkin vielä ihan ehjä putkilo, siitä voisi vaikka kätkön tehdä.