Näitä upeita ja jylhiä kilometripylväitä löytyi ”ennen vanhaan” teiden varsilta, aina jokaisen kilometrin välein. Eli ei 700 metrin välein, eikä 900m välein, vaan tasan kilometrin välein, nimensä veroisesti.
Suomen tiestöä mitattiin viidennen ja toiseksi viimeisen kerran vuosina 1926-1931.
Yksi kilometripylväs painoi keskimäärin tuhat kiloa ja se voitiin lohkoa esim. läheltä löytyneestä suuresta kivestä tai kallioista louhituista lohkareista.
Kilometripylväät olivat virallisesti käytössä aina 1980-luvun lopulle asti, jonka jälkeen niitä alettiin hävittämään. Yksi syy hävittämiselle oli mm. Liikenneturvallisuus. Jos auto suistuisi ojanpenkkaan olisi ne onnettomuustilanteissa vaarallisia. Niiden katsottiin myös olevan matkan mittaamisen kannalta tarpeettomia.
1600-luvulla näitä vastaavantyyppisiä pylväitä kutsuttiin nimellä ”peninkulmapatsaat”. Tämä mittaustapa oli kuitenkin varsin epätarkka, koska peninkulman pituus on vaihdellut eri seuduilla.
Museovirasto on julistanut nämä vanhat kilometripylväät historiallisen ajan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi.
Tekstin lähteenä käytetty mm. Wikipedia