Lähettiin me Tyäret taas retkillemme ja metsään mentiin. Olihan meillä niitä kätköaihioita matkassa, niinpä yksi niistä jäi tänne. Täällä luettiin satua, jossa metsänhaltija Aarneolus auttoi poroäitiä kadonneen vasan etsinnässä. Porojahan täällä saatta tulla vastaan ihan milloin vain...ajelkaa siis varovaisesti.
Kaukana pohjoisessa, suuren metsän keskellä, asui metsänhaltia Aarneolus. Hän oli ikivanha. Metsänhaltian iho oli kuin männyn kaarnaa, nenä kuin vanha kääpä ja silmät kuin kaksi kirkasta metsälampea. Kun metsänhaltia jähmettyi liikkumattomaksi, hän sulautui ympäröivään metsään niin hyvin, että kukaan ihminen ei pystynyt 6 näkemään häntä. Aarneolus piti huolta metsästä. Hän istutti uusia puita ja harvensi liian tiheitä pöheikköjä. Hän karsi puista huonoja ja vioittuneita oksia. Jos joku puu oli sairas, metsänhaltia valmisti taikalientä, siveli sillä puuta ja mumisi loitsuja. Myös metsän eläimet kääntyivät Aarneoluksen puoleen, jos tarvitsivat apua. Jos 5 jäniksellä oli nilkka nyrjähtänyt, Aarneolus paransi sen. Jos metsähiiren pesä romahti, Aarneolus korjasi sen. Kaikki metsän eläimet saattoivat luottaa Aarneoluksen apuun. 5
Eräänä päivänä poroäiti ryntäsi hädissään metsänhaltian luo.5"Minun vasani on kadonnut! Minun lapseni Lumituisku on poissa!" poroäiti huohotti hengästyneenä. Se oli juossut koko matkan metsänhaltian luokse. "Kerro, mitä tapahtui", Aarneolus kysyi, rauhallisena kuin iso kivenjärkäle.4"Minä kuulin tieltäpäin huolestuttavia ääniä ja menin katsomaan,8uhkaako meitä joku vaara. Jätin Lumituiskun ison pensaan suojaan ja käskin odottaa siinä. Lumituisku lupasi pysyä pensaan suojassa. Kävin katsomassa tiellä, mutta siellä oli vain harmittomia kätköilijöitä taukopaikalla.6 Kun palasin takaisin pensaan luokse, Lumituisku oli poissa! Olen etsinyt häntä joka paikasta! Seurasin jälkiä lumessa, mutta ne katosivat autotien kohdalla. Mitä, jos Lumituisku on jäänyt auton alle?" poroäiti nyyhkytti epätoivoisena. "Ei hätää, minä etsin sinun vasasi",2Aarneolus lupasi ja kohotti kasvonsa kohti puiden latvoja. Sitten hän kuiski puille puiden kielellä.5 Puiden kieli kuulostaa aivan suhinalta oksissa. Aarneoluksen kysymys lähti leviämään puiden latvuksissa. "Poronvasa hukassa",0 ne suhisivat, "Onko kukaan nähnyt eksynyttä porolasta, Lumituiskua?"6Puut suhisivat ja natisivat ja levittivät sanaa koko metsään. 4
Aarneolus seisoi hiljaa ison männyn juurella ja odotti kärsivällisesti vastausta. Poroäiti seisoi vieressä ja käveli levottomana edestakaisin. Lopulta tiheästä kuusikosta metsän toiselta laidalta tuli viesti: "Eksynyt poronvasa on täällä!" Metsänhaltia kertoi puiden vastauksen porolle ja yhdessä he lähtivät hakemaan eksynyttä vasaa. Tiheän kuusikon keskeltä he löysivät yksinään vapisevan porolapsen. "Äiti! Äiti!" Lumituisku huudahti ja juoksi äitiporoa vastaan. "Anteeksi, kun minä en odottanut siellä pensaassa, niin kuin lupasin! Minä lähdin vähän 9 juoksentelemaan ja eksyin. En löytänyt enää sinua ja minua pelotti kauheasti! Tästä lähtien odotan kyllä aina siellä, missä olen luvannut!" "Pääasia, että olet nyt turvassa", poroäiti sanoi, "Minä pelästyin ihan hirveästi, kun en löytänyt sinua!"1
Metsänhaltia Aarneolus katsoi hymyillen porojen jälleennäkemistä. Kun poroäiti kääntyi metsänhaltian puoleen kiittääkseen tätä avusta, Aarneolus oli jo kadonnut.
Sadun on kirjoittanut Päivi Tuulikki Koskela