hirvenmetsästysaika (lokakuun alusta joulukuun loppuun). Alueella liikkuu myös jonkun verran linnustajia eli syyskuun 10. päivästä alkaen todennäköisyys törmätä pyssymiehiin ja -naisiin kasvaa huomattavasti.
Silloin on parempi välttää alueella liikkumista oman ja purkkien turvallisuuden vuoksi

Sinipingviini (Eudyptula minor) on maailman pienin pingviinilaji. Se on lentokyvytön kuten kaikki pingviinit
Pingviinit kasvavat keskimäärin 40 cm pitkiksi ja ne painavat noin yhden kilogramman. Sukupuolet ovat keskenään samannäköisiä mutta uros saattaa olla hieman painavampi ja sillä on hieman suurempi nokka. Lajin äänivalikoima on laaja ulottuen pehmeistä vihellyksistä rääkymiseen ja trumpettimaisiin kutsuääniin.
Sinipingviinejä tavataan Uuden-Seelannin pääsaarten, Pohjois- ja Eteläsaaren, rannikoilla sekä Stewartinsaarelta ja Chathamsaarilla. Lisäksi niillä on yhdyskuntia myös Tasmaniassa sekä Australian etelärannikolla. Noin 60 % lajin koko kannasta pesii Tasmanian Australiasta erottavan Bassinsalmen alueella. Maailman pesimäpopulaation koko on 350 000–600 000 yksilöä, mihin ei ole laskettu mukaan pesimättömiä nuoria lintuja, joita on ainakin saman verran, jolloin kokonaisyksilömäärä on yli miljoonan. Sinipingviineistä noin 90 % elää Australiassa ja noin 10 % Uudessa-Seelannissa. (Wikipedia)