KÄTKÖISTÄ: Tämän sarjan tarkoituksena on esitellä Lielahden historiaa Pirkkalan pitäjän jakokunnista aina tämän päivän asuinalueeseen ja kauppakeskittymään, sekä kohottaa katse myös tulevaisuuteen. Ensimmäinen pisteistä luo yleiskuvauksen alueen historiaan. Paikalta voit bongata ainakin Lielahden kartanon ja Niemen tilan. Muut sarjan kätköt esittelevät yksittäisiä kohteita paremmin ja viitepisteet jäävät suurimmaksi osaksi matkan varrelle tai pienen poikkeaman taakse sarjan kätköjä kiertäessäsi. Huomioithan, että osa viitepisteisiin merkityistä kohteista ovat nykyään rakennustyömaata tai yksityisessä omistuksessa, joten mikäli vierailet paikalla, älä mene varsinaiselle pisteelle asti. Näistä on aina maininta.
OLLINOJANLAHTI
Lielahti lienee saanut nimensä Liejulahdesta, joka kuvasti tehdasalueen pohjoispuolella sijainnutta liejuista lahtea, joka on myöhemmin tunnettu nimellä Ollinojanlahti. Kätköä etsiessäsi olet juurikin paikalla, jossa kyseinen Ollinojanlahti on sijainnut. Sellutehtaan jätevedet johdettiin käsittelemättöminä suoraan Näsijärveen aina 50-luvulle tai joidenkin lähteiden mukaan jopa 60-luvulle asti. Ollinojanlahti erotettiin kuitenkin padolla jossakin vaiheessa vuoden 1956 ja 1966 välissä. (Vuoden 56 ilmakuvassa pato ei vielä näy, vuoden 1966 ilmakuvassa näkyy.) Tuolloin alkoi kuitulietteen eli nollakuidun erottelu jätevedestä. Pato erotti Ollinojanlahteen johdetut lietteet, sekä muut teollisuusjätteet Näsijärvestä. Padottua aluetta aloitettiin käyttämään lietteiden laskeutusaltaana. Vedet johdettiin kuitenkin sitten myöhemmin edelleen Näsijärveen. Toimenpiteistä huolimatta orgaanisten aineiden määrä jätevedessä on ollut suuri, oletetusti johtuen sellunvalmistuksessa käytetyn mustalipeän haastavasta erottelusta. Jätevedet johdettiin laskeutusaltaan kautta Näsijärveen aina vuoteen 1981 asti jolloin tehtaalla aloitettiin jätteenpoltto. Jätteenpolttolaitos oli valmistunut vuonna 1979. Vuonna 1986 tehdas siirtyi puolikemiallisen sellun eli kumihierteen valmistukseen. Nämä toimet kevensivät Näsijärven kuormitusta huomattavasti. Allasta täytettiin vuosien varrella ja jo vuoden 1964 ilmakuvassa näkyy altaan jako toisella padolla kahtia, sekä osittainen täyttö. Ollinojanlahti oli täytetty jo kokonaan tultaessa 2000-luvulle. Nykyisin alueella on Sellupuiston frisbeegolf rata ja puistoa.
NIEMEN KYLÄ NIEMENRANNASSA JA RUSTHOLLIAIKA HIEDANRANNASSA 1442–1872
Todistettavasti Pirkkalan pitäjässä on ollut jo keskiajalla Harjun jakokunta ja myöhemmin Harjun ja Harjuntaustan jakokunnat. Harjuntaustassa on sijainnut jo 1500 luvulla viisi kylää: Niemi, Pohtola, Possila, Lielahti ja Siivikkala. Lielahden alue on ollut Pirkkalan pitäjää aina vuoteen 1869 asti jolloin siitä tuli osa Ylöjärven maalaiskuntaa. Osaksi Tampereen kaupunkia Lielahti tuli vuonna 1950, jolloin aiemmin Pohjois-Pirkkalaan kuuluneet alueet liitettiin osaksi Tamperetta.
Niemen kylä on sijainnut nykyisen Niemenrannan alueella ja siitä löytyy maininta jo vuodelta 1442.
Vuonna 1558 Niemen kylästä löytyi neljä kantatilaa. Ajan kuluessa tilat kuitenkin yhdistyivät Isoniemen ja Vähäniemen tilojen yhdistymisellä Freanderin pojan Karl Freanderin ja Mäkkylän tyttären Mathildan (myöh. Niemi) naimisiinmenon kautta. Naimakauppa Karl Freanderin ja Mathildan kanssa johti Niemen kartanon (Niemen talo) siirtymiseen Karl Freanderin omistukseen. Karl Freander kuitenkin kuoli vuonna 1856, jolloin Mathilda meni naimisiin Juha Niemen kanssa. Niemi kuoli vuonna 1885, eikä Mathildalla ollut tämän jälkeen perillisiä, koska lapset olivat kuolleet nuorina. Vuonna 1887Ahlström Oy osti kartanon Mathildalta antaen hänelle elinikäisen asumisoikeuden Niemen pirti päätyyn, jonne Mathilda muutti Rusthollin eli Vieraspytingin puolelta. Mathildal Niemellä oli myös lehmien pito-oikeus kuolemaansa asti. Mathilda Niemi kuoli 1907.
Niemen pirtti toimi kylän keskuksena niin arjessa, kuin juhlassakin. Vuodesta 1894 alkaen toista päästä pirtistä asutti vouti eli pehtori, Matti Anttila. Matti Anttilan poika Kalle Anttila, joka syntyi 1899, on kuvaillut tuon ajan elämää pirtissä mm. Tammerkoski lehden artikkelissa. Hän on kertonut pirtissä ruokailleen talon väen lisäksi myös pitkämatkalaiset ja työmiehet. Pirtissä oli suuri takka, kolmella seinustalla leveät penkit joita käytettiin myös nukkumiseen. Leivät leivottiin itse pirtissä. Paistaminen tapahtui pihan toisella puolella sijainneessa pakarissa. Tarpeen vaatiessa pirtti oli myös sahan uusien miesten asuntona siihen asti, että he löysivät uuden asunnon.
Niemen pirtti toimi suurimpien kokoontumisten paikkana vuoteen 1937 asti jolloin tehtaan Kerhola (purettu 1982) rakennettiin ja Niemen pirtin asema kokoontumistilana hiipui. Siellä ehdittiin nähdä näytelmiä, tansseja, koulun käyntiä, käräjiä ym.
Niemen pirtin vieressä sijaitseva Niemen kartanon vierastupa oli alkujaan rustholli, jossa myös Mathilda Niemi asui miehensä Juha Niemen kanssa tämän kuolemaan asti. Se on toimittanut myös Niemen tilan puutarhurin asunnon virkaa. Viimeisin käyttäjä rakennuksella on ollut erään yrityksen työterveyshuolto 1980-luvulla.
Niemenrannassa koitti sahateollisuuden aika Niemen tilan siirryttyä Ahlström-yhtiöille. Tuolloin perustettiin Niemen höyrysaha. Sahan alueelle rakennetaan tällä hetkellä uusia kerrostaloja. Viitepiste on merkitty kohdalle jolla itse saharakennus sijaitsi ja on tällä hetkellä työmaa-aluetta. Niemen tilan maille rakentui 1800-luvun lopulla myös asumuksia niin työläisille, kuin työnjohdollekin. Sahan toiminta kesti aina vuoteen 1967 asti.
Mathilda Niemen kuollessa vuonna 1907 siirryttiin kaksivuorotyöhön ja työntekijöiden asunnoista tuli pulaa. Mathilda Niemen käytössä olleista huoneista Sali jaettiin kahteen osaan ja kaikista huoneista muokattiin hellahuoneita. Näin valmistuivat asunnot kuudelle perheelle. Myös pirtti jaettiin kahteen harvalla lautaseinällä, takka purettiin ja molemmin puolin rakennettiin hella. Sahalla palattiin kuitenkin tekemään yhtä vuoroa vuonna 1909, jolloin asuntopula helpotti. Vouti perheineen siirtyi tässä vaiheessa asuttamaan salin toista puolta ja pirtin väliseinä purettiin. Todennäköisesti pirtti ei ole tämän jälkeen toiminut asuinkäytössä.
Varhaisin kirjallinen maininta asutuksesta Hiedanrannan alueella löytyy vuodelta 1540. Hiedanrannassa sijaitsi tuolloin Lielahden kylä, joka muodostui seitsemästä kantatilasta. Vuonna 1682 taloista muodostettiin ratsutila eli rustholli. Rusthollin tehtävänä oli asekuntoisen miehen ja hevosen varustaminen sotapalvelukseen. Lielahden rustholli oli säätyläisomistuksessa, mutta omistajat vaihtelivat vuosien varrella. 1700-luvulla rustholli oli Tollet-suvun pääkartano ja vuosina 1847–1869 tilan omistajana oli kenraalimajuri Claes Alfred Stjernvall.
KARTANOELÄMÄÄ HIEDANRANNASSA 1872–1904
Silloisen puuvillatehtaan omistaja Wilhelm von Nottbeck osti ratsutilan vuonna 1872 maaseutu- ja kesähuvilakäyttöön. Tästä käynnistyi neljän vuosikymmenen mittainen Lielahden kukoistuskautena pidetty ajanjakso.
Tultaessa 1890 luvulle Wilhelm von Nottbeckin poika Wilhelm Fredrik von Nottbeck perusti maille ajanmukaisen malli- ja suurtilan. Rakennuskanta koki uudistuksen ja vuonna 1893 rakentui kartanomainen päärakennus, jota piirittivät puisto- ja puutarhaosat, sekä talous- ja työväen asuinpihat. Kartanon puutarhassa sijaitsivat mm. tenniskenttä, kasvihuoneita, hedelmäpuutarha ja suihkulähde. Kartanon länsipuolen puutarha ja tenniskentät ovat jääneet vuonna 1936 rakennetun puhdistuslaitoksen laajennuksen alle. Symmetriset hiekkakäytävät kiertelivät ympäri puutarhaa. Kunnostettu näköalatasanne on myös tuolta ajalta. Näköalatasanteen portaikon yläpuolella on sijainnut huvimaja. Nähtävissä on edelleen myös laiturin jäänteet, jonka päässä on sijainnut uimahuone tai sauna.
Kartanon suuruudesta kertovat mm. siellä sijainnut kaksisataametriä pitkä, jopa 400 lehmää vetänyt navetta, seitsemän kilometriä pitkä yksityinen kapearaiteinen rautatie, sekä suvun oma hautausmaa. Hautausmaalle on haudattu tai uurnattu kymmen suvun jäsentä. Nottbeckin suku luopui tilasta vuonna 1904, jolloin kartanon osti kauppias K.J. Dahlström.
Vuonna 1910 kartano siirtyi Osakeyhtiö Lielahden haltuun. Sen toimialana oli maatilojen osto ja myynti, sekä maanviljelys, sekä sen yhteydessä oleva elinkeino. Osakeyhtiö alkoi maapalstojen markkinoinnin ja tiloja lohkottiin pientiloiksi, jolloin suurtilat muuttuivat pienviljelys- ja puutarhatiloiksi.
TEHTAAN AIKA 1913–2008
Koko alueen lipuminen kohti tehdasaluetta lähti käyntiin 1913 jolloin Ab J.W. Engqvist Oy osti kartanotilan ja perusti alueelle sulfiittiselluloosatehtaan. Tehdas käynnistettiin 1914 ja sen käynnistysvaiheessa oli rakennettuna uusina rakennuksina savupiippu ja voimalaitos, happo-osasto (purettu), kuorimo (ympäröity uudemmalla, ei pääsyä) sekä hakku- ja seulaosasto, keittämö (kolme keittokattilaa joiden tilavuus oli 165 kuutiometriä),sihtiosasto, muuntaja ja massaosasto, lajitteluosasto ja vesitorni, sekä pumppaamo Näsijärven rantaan. Kuivauskone ja korjaamo saivat paikkansa vanhasta navettarakennuksesta ja selluvarasto tallista. (purettu) Myös muita aiemmin talousrakennuksena käytettyjä tiloja hyödynnettiin. Rakennusten suunnittelusta vastasi tamperelainen arkkitehti Birger Federley.
J.W. Enqvist osti vuonna 1916 myös Niemen sahan ja Niemen tilan ja näin aiemmin ostamastaan Lielahden kartanosta lohkotusta päätilasta ja Niemen tilasta muotoutui yhteneväinen maatalousalue. Pääpaikkana toimi Niemi ja maatalousosaston pääkonttori toimi kartanon päärakennuksessa. Niemen sahaa ja tilaa hoitamaan perustettiin tytäryhtiö Oy Lielahti. Alueella oli pyrkimys omavaraisuuteen, sillä oman aikansa mittapuulla sekä Tampereen keskusta, että Ylöjärven kirkko sijaitsivat kaukana. Painotus oli maataloudessa huolimatta siitä, että maa-alueostot oli tehty sellutehdasta varten.
1920-luvulla yhtiön maatalousosasto aloitti kauppapuutarhatoiminnan ja sen suurissa kasvihuoneissa kasvoi mm. hedelmäpuita ja marjapensaita. 1920-luku oli myös sellutehtaan kasvun aikaa. Ensin rakentuivat kaksi uutta keittokattilaa, 1921 uusittiin korjaamo (eli konepaja ja puutyöverstas), 1922 uusittiin kuorimo, 1924 valmistuivat paja (sähkö- ja instrumenttiosasto), sekä 30 000 tonnin tehoinen kuivauskone, 1929 vedenpuhdistamo (laajennus 1936), valkaisimo ja laboratorio ja lopuksi kalkkikivitornit ja keskusvarasto.
Ajatuksena oli kehittää selluloosateollisuuden ympärille oma yhdyskunta, jota ajatellen J.R. Enqvist kehitteli rakennusohjelman, johon sisältyi niin kaavoitus-, kuin rakennussuunnitelmiakin. Pääarkkitehtina aina vuoteen 1932 asti toimi Birger Federley.
Vuonna 1917 valmistuivat uuden navetan piirustukset ja se kohosi entisen pakarirakennuksen paikalle Niemen kartanolle. Kun pakarirakennus purettiin, rakennettiin Niemen pirttiin leivinuuni. Tämäkin leivinuuni kuitenkin purettiin, kun nykyisin Niemen saunana tunnettu talousrakennus rakennettiin. Niemen sauna oli lähinnä Niemen sahan ja Niemen tilan työläisille. Saunassa oli erikseen miesten ja naisten sauna pukuhuoneineen, pesutupa ja mankelihuone, sekä toisessa päädyssä pakari ja puusepän työtilat. Ullakolle oli erotettu huono, jonka käytöstä ei ole tietoa. Vapaassa ullakkotilassa on oletettavasti kuivatettu pyykkiä ja se on ollut mahdollisesti myös muussa käytössä.
Federleyn kädenjälki näkyy myös puisessa ja kahdessa tiilisissä virkamiesasunnossa. Työväen ja virkamiesten välinen hierarkia kuvastui hyvin myös asuntojen suunnittelussa. Työväen asunnot sijoittuivat Lintulammen ympäristöön, Niemen kartanolta luoteeseen, kun taas virkamiesten asunnot rakentuivat erilleen Niemen kartanon alueelle. Tavoitteena oli kuitenkin parantaa niin työläisten, kuin koko yhdyskunnankin oloja. 1900-luvun alkuvuosikymmenten trendinä keskiluokan asuintyyppinä oli huvila, joko kesäasuntona tai ympärivuotisena asuntona. Federley otti mallin englantilaisista puutarhakaupungeista ja suunnitteli puistomaisen huvila-alueen. Sekä työmiesten, että virkamiesten alueen suunnitelmissa asuntoalueet oli erotettu teollisuusalueesta erilaisin istutuksin. Tyyli vaihtui kansallisromantiikasta ja jugendista 1920-luvulle saavuttaessa klassismin pelkistettyyn tyyliin. Hierarkia kävi ilmi myös asumusten koossa, sekä koristelussa.
Vuonna 1924 Federley suunnitteli koko Lielahden alueen asemakaavaksi. Niemen alueelle sijoittuivat isommat huvilat. Vainion alueelle rakentui taas työväen paritaloja. Federleyn kaavoittama koulu ja opettajien asuntola valmistuivat vuonna 1924 Toivo Salervon piirustusten mukaan. Koulu vihittiin käyttöön 28.3.1925. Loput kaavoitetusta ei koskaan valmistunut.
Enqvistejä kohtasivat taloudelliset ongelmat tultaessa vuoteen 1930 ja he joutuivat myymään osakkeensa. Enqvist siirtyi pois toimitusjohtajan roolista ja hänen tilalleen tuli Anton af Forsells, jonka nimi työläisten suussa vääntyi muotoon Vorselius. Yhtiö säilytti nimensä, mutta sen politiikka koki muutoksen ja kaikista hyödykkeistä alettiin ottaa maksua. Enqvistin kehittelemät valtaisat asuntolasuunnitelmat saivat stopin ja vasta 1940-luvun lopulla rakennettiin 13 uutta asuinrakennusta, jotka pitivät sisällään 40 huoneistoa.
Tultaessa vuoteen 1950 Enqvist Oy:n asuntoja eli ns. tehtaan huoneita asutti 986 henkeä, joka oli 45 % Lielahden väestöstä. Tytäryhtiön Oy Lielahden omistuksessa olleissa Niemen kartanon asunnoissa asui 35 henkeä.
1944–1962 alueella asunut henkilö on kertoillut tuon ajan lasten elämästä eräällä sivustolla. Saha ei ollut suljettua aluetta kuten tehtaiden alueet nykyään, vaan mielenkiintoinen leikkipaikka. Vahti tosin ajoi usein lapsia takaa joten aivan luvallista ei ainakaan kaikki toiminta tainnut olla. Lapset ajelivat pikku junavaunuilla, kiipeilivät tapuleiden päälle ja sahan metsä oli lehtikuusi- ja sinivuokkometsä. Rannassa uitiin ja juostiin tukkipuomeilla. Talvisin pojat rakensivat jääkelkkoja. Laudoista kyhättiin jonkinlainen laveri, alle jalakset ja masto piti toki olla purjeineen. Myös kelkoilla mentiin aikamoista kyytiä jäillä ainakin ennen, kuin jäät peittyivät lumeen. Toki myös tyttöjä otettiin kyydittäväksi.
Vuonna 1965 tehdas myytiin A. Serlachius Oy:lle, joka halusi tehtaan teollisuustuotantonsa laajennusalueeksi. Alueelle valmistui vuonna 1971 G.A. Serlachius Oy:n Takon aaltopahvitehdas. Yhtiön nimeksi vaihtui Metsä-Serla Oyj vuonna 1987 johtuen G.A. Serlachius Oy:n ja Metsäliiton teollisuus Oy:n fuusioitumisesta. Vuonna 2001 nimeksi vaihtui M-Real Oyj. 1970-luvulla alueelle ei rakentunut uutta, mutta pieniä laajennuksia tehtiin. Selluloosan tuotanto tehtaalla loppui jo vuonna 1985, mutta entisissä tehdasrakennuksissa jatkui tämän jälkeen ligniinin ja kemihierteen tuottaminen. Lopullisesti teollisuustuotanto lopetettiin vuonna 2008. Aivan uuteen aikaan astuttiin vuonna 2014, jolloin Tampereen kaupunki osti sellutehtaan alueen ja nimeksi otettiin Näsijärven lahdenpohjukan mukaan Hiedanranta.
Lähteet (Koko sarjasta):
Kirjalliset lähteet:
Ahola,Pinja: Kaavoituksen vaikutus kulttuuriympäristöön-Case: Niemenranta
Haapasaari, Mirkku & Tiusanen, Pauliina: Tampereen Niemen kartanon alue-Rakennetun kulttuuriympäristön inventointi
Halonen, Anna: Birger Federley Tampereen Lielahden tehdasyhdyskunnan suunnittelijana vuosina 1913-1932
Heiskanen, Jari & Niukko, Kirsi: Tampereen kaupunki-Luonnos 211215 hiedanrannan rakennetun ympäristön selvitys-Harjun ja veden maisema, Lielahden tehdasalueen historialliset kerrostumat, rakennukset ja kulttuuriarvot
Hirvikallio, Seija: Lielahden koulun rakennushistoriaselvitys-Vanha tiilikoulu ja puukoulu
Hiedanrannan rakennusympäristön selvitys-Rakennuskortit
Hirvikallio, Seija: Lielahden työväentalo-Rakennushistoriallinen selvitys
Honka-Hallila, Helena: Ylöjärvi - kotiseutuoppikirja
Karppi, Leena: Hiedanrannan Möljän väliaikainen laituri valmiiksi
Lehtonen, Simo: Lielahti silloin, ennen... Omin silmin ja vähän muidenkin.
Luoto, Kalle: Arkeologinen inventointi Tampereen Lielahden - Niemen osayleiskaavaalueella toukokuussa 2006
Mansikkamäki, Enni: Hiedanrantaan vievät vanhat junaraiteet puretaan pois Paasikiventien yltä Tampereella
Mäenpää, Ulla: Muistoiksi muuttunut aika.
Palmroth, Henry: Panosmädätetyn nollakuidun hyödyntämiskohteet
Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016
Raninen, Sami: Tampere Lielahti Hiedanranta-Arkeologinen inventointi 2015
Randell, Seppo: Näköala Vainiolta-Lielahden kaupunginosakirja
Ruissalo, Pekka: Hiedanrannassa aloitetaan uuden kevyen liikenteen väylän rakentaminen-Työ alkaa maanantaina
Schulman: Lielahti Selvitys
Tampereen kaupunki: Hiedanrannan rakennusten historia
Nettilähteet:
Joutsi, Jukka: Tampere #20-Lielahti, Epilä, Rahola, Kalkku: http://www.jukkajoutsi.com/tampere20.html
Museovirasto-Arkeologiset kohteet: Tampere-Niemi 2: https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000012260
Museovirasto-Arkeologiset kohteet: Tampere: Niemen kylä (Niemis): https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000012258
Museovirasto: Lielahden rautatieasema: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4219
Siiri: http://siiri.tampere.fi/
Tampereen kaupunki: Hiedanrannan arkeologisissa kaivauksissa löytyi vanha tulisija: https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/artikkelit/2019/08/14082019_1.html
Tampereen kaupunki: Hiedanrannan historia:https://www.tampere.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaupunkisuunnittelu-ja-rakentamishankkeet/hiedanranta/info/historia.html
Tampereen kaupunki: Hiedanrannasta Paasikiventielle johtavan uuden kevyen liikenteen yhteyden rakentaminen on alkamassa: https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tiedotteet/2020/08/07082020_1.html
Tampereen kaupunki: https://kartat.tampere.fi/oskari/
Vanhatalo, Pilvi: Koskesta voimaa-Lielahden liitos: https://webpages.tuni.fi/koskivoimaa/kaupunki/1940-60/lielahti.html?fbclid=IwAR0OcBwgREUTxMNN3-FpWEH2_eSfl5JoawnY6w7fetfvESqioRXuZEcuNBs
Vanhat kartat: https://vanhatkartat.fi/#15/61.52332/23.69424