Tanhua
Alkupiste tuo sinut Tanhuan kylälle, joka sijaitsee Savukosken ja Sodankylän välisen seututien 967 puolivälissä. Kylä itsessään sijaitsee Savuskosken puolella ja asukkaita Tanhuassa on noin 80. 1990-luvulla Tanhuaa oltiin liittämässä Sodankylään, mutta kylä jäi kuitenkin lopulta osaksi Savukoskea. Luirojoki halkoo kylää ja vie Porttipahdan ja Lokan tekojärvien vettä Kemijoen voimalaitoksille. Luiro on tunnettu myös hyvistä koskista ja suvannoista, joissa on hyviä kalapaikkoja. Tanhuaan elämää tuovat myös mökkiasukkaat, joiden määrä on kasvanut pikkuhiljaa. Mökkejä on nykyisin alueella enemmän kuin kylällä asukkaita. Muuhun väestöön nähden iso osa tanhualaisista elättää itsensä erilaisina yrittäjinä. Loput käyvät töissä Savukoskella, Sodankäylässä ja kauempanakin. Omaa koulua Tahnhuassa ei enää ole, mutta pieni kauppa ja polttoainetankkauspiste kylältä löytyy. Kylästä lähtee tie pohjoiseen, joka vie Lokan kylään. Tämä multi vie sinut Tahnhuasta Lokkaan.
Lokka
Multikätkön loppupiste sijaitsee Lokassa. Lokka on Sodankylän kuntaan kuuluva kylä kunnan koillisosassa, Keski-Lapissa. Kylässä on noin 100 asukasta. Lokan kylä on antanut nimen Lokan tekoaltaalle, jonka kaakkoisrannalla se sijaitsee. Lokan seudun ensimmäiset asukkaat olivat lappalaisia, joiden talvikylä sijaitsi nykyisen kylän eteläpuolella. Vuonna 1967 Lokkaan rakennettiin tekoallas, joka merkitsi suurta muutosta seudun luonnossa ja asukkaiden olosuhteissa. Luontaiselinkeinot ovat edelleen tärkeitä Lokan kylän asukkaille. Kylässä harjoitetaan poronhoitoa ja se kuuluu Kemin-Sompion paliskuntaan. Lokan tekoallas on kylälle tärkeä kalastusalue. Kylässä toimii osuuskunta, joka jalostaa luontaiselinkeinojen tuotteita.
Lähde: Wikipedia
Tehtävä:
Alkupisteellä näet kolme sinipohjaista tienviittaa, joissa on etäisyydet Lokkaan, Sodankylään ja Savukoskelle. Ota kylteistä saamasi numerot ja laita ne numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan. Saat numerosarjan ABCDFG. Loppupisteen koordinaatit saat kun sijoitat saamasi numerot seuraavaan kaavaan: N67 48.[F+2][D+1][B+3] E27 44.[F-D][C-A][B-2]. Loppupiste sijaitsee noin 40 kilometrin päässä alkupisteestä.