Hämeen linnaa ryhdyttiin rakentamaan Birger jaarlin Hämeeseen tekemän ristiretken jälkeen 1200-luvulla tai 1300-luvun alussa nykyiseen Linnanniemeen, ja pian linnan pohjoispuolelle alkoi syntyä asutusta. Tämä vaatimaton asutuskeskus sai kaupunkioikeudet Pietari Brahelta tammikuussa 1639 ensimmäisenä suomalaisena sisämaakaupunkina. Esihistorialliselta ajalta periytyvä Hämeen härkätie Turusta päättyi kaupunkiin, ja Ylinen Viipurintie kulki Hämeenlinnan kautta Viipuriin. Kaupunki oli Hämeen linnaläänin keskus.
Noista ajoista on kaupunki laajentunut useiden kuntaliitosten myötä. Näiden multien myötä pääset tutustumaan Hämeenlinnan kaupunginosiin tai kaupunginosien osa-alueisiin.
Rinkelinmäki
Rinkelinmäki on Hämeenlinnan Pullerinmäen kaupunginosaan kuuluva alue, joka on osa Ahveniston harjumuodostumaa. Rinkelinmäki on valtakunnallisesti tunnettu Rinkelinmäen jäähallista, jolla jääkiekkoseura Hämeenlinnan Pallokerho pelaa kotiottelunsa sekä poliisikoirakoulusta.
Alueen merkittävimmän asutuksen muodostaa Rinkelinmäen lähiö, joka rajoittuu lännessä Ahvenistonharjun rinteeseen ja idässä Poltinahontiehen. Lisäksi Rinkelinmäellä sijaitsee käytöstä poistettu Ahveniston vesitorni, jonka katolla on tähtitieteen harrastajien (Hämeenlinnan Vega r.y.:n) tähtitorni. Vesitornin juurella on tennishalli ja entinen Poltinahon varuskunta-alue.
Aloituspisteeltä löydät muuntamon ja sen kyljestä "JÄÄHALLI" tekstin alapuolelta numerosarjan. Tee GADE saadulle numerosarjalle, ja saat loppupurkin sijannin.
N61 00.GIL E024 25.HDF
Näin muodostat Gade-avaimen:
- Järjestä löytyneet numerot pienimmästä suurimpaan.
- Jos esimerkiksi löysit numerot 6, 17, 9 ja 6, muodosta numerosarja 16679.
- Muista toistaa numerot, jotka esiintyvät useammin kuin kerran.
- Lisää puuttuvat numerot (0-9) sarjan perään suuruusjärjestyksessä, esimerkiksi 16679023458.
- Täytä alla oleva taulukko toistaen numerosarjaa, kunnes kaikilla kirjaimilla on numeroarvo.
- Esimerkiksi A=1, B=6, C=6, D=7, E=9, F=0, G=2, H=3, I=4, J=5, K=8, L=1, M=6, N=6 jne.
| A |
B |
C |
D |
E |
F |
G |
H |
I |
J |
K |
L |
M |
N |
O |
P |
Q |
R |
S |
T |
U |
V |
W |
X |
Y |
Z |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|