Suomen sotaväen ensimmäinen varsinainen ampumarata perustettiin 1880 Pasilan metsään. Kun Metsäläntie rakennettiin, jäi suurin osa vanhoissa ilmakuvissa näkyvistä ampumaradan rakenteista sen alle. Jäljellä on kuitenkin edelleen kivimuuria, kaivantoa ja maavallia.
”Kaivanto on toiminut ns. näyttösuojana. Maalitaulut ovat olleet vallia vasten, ja kivimuurilla tuettu kaivanto on suojannut henkilöitä, jotka ovat osoittaneet kepin päähän kiinnitetyllä näyttölevyllä osumien paikat maalitauluissa. Ampuminen on tapahtunut länsilounaan suunnasta.
Oheisen kuvan numero 9:llä merkitty rakennus tunnetaan nykyisin Maunulan majana. Se rakennettiin 1914, ja sitä ovat käyttäneet suojeluskunta-maanpuolustusjärjestö sekä metsästysyhdistys. Majan ympäristössä, sen pohjoispuolella on ollut myös muita ampumaratoja. Alue toimi mm. harjoitusampumaratana Helsingin olympialaisissa 1952. Ampumaratatoiminta päättyi 1962.” (tutkija John Lagerstedt, Helsingin kaupunginmuseo)
Kätkölle on kaupunginmuseon lupa. Liikuthan kuitenkin historiaa henkivää aluetta kunnioittaen. Kätkön löytääkseen ei tarvitse kiivetä kivimuurin päälle, eikä siirtää kiviä. Huom. aivan kätkön läheisyydessä kulkee maastopyöräilijöiden reitti.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo