Parkkipaikkoja löytyy Plassinkadun päästä muutamalle autolle, ja Ampumakentänkadun päästä enemmänkin. VAROITUS! Tulette sitten mistä suunnasta hyvänsä, älkää kulkeko minkään rivitaloyhtiön pihan läpi! Kätkö on Bison-kapseli, ei siis kynää. Alueella on paljon koiria, katsokaa mihin astutte... Muuten kätköä etsiessä kenkien ei pitäisi kastua ja kätkön löytää lyhyempikin henkilö. Monttua halkovan pyörätien molemmille puolille on muodostunut pohjavesilähteistä lammet. Jästit eivät yleensä ihmettele lammen rannalla hyöriviä seikkailijoita. Ette erotu lammen liepeillä liikkuvista lintubongareista. Heitä kyllä liikkeellä enemmän keväisin ja kesäisin.
Kun Ruskolle alettiin rakentaa lentokenttää 1950-luvulla, valtio ja Kärsämäen kartano tekivät maanvaihtokaupan. Näin alueella sijainnut kasarmialue siirtyi kartanon omistukseen valtavine hiekkavarantoineen. Hiekan hyödyntäminen aloitettiin heti. Tuohon aikaan kuorma-autot olivat pieniä, ja kuormat tehtiin käsin kuuppalapiolla.
Lähde: Pekka Pave'n, 2014