Oli uudenvuodenaaton iltapäivä. Liikennepuistossa oli ohut lumikerros ja pakkanen nipisteli poskia. Konstaapelit Maltti ja Valtti olivat virittäneet virkapolkupyöriinsä nastarenkaat ja olivat juuri lähdössä partioimaan, kun virkamutikka pirahti.
"Pojat, täällä on Mummo! Se Riku Rikesakko pyyhälsi juuri pihasta pois! Hän vei minun kasvihuoneestani kaikki uuden vuoden ilotulitteet – ne isoimmatkin padat! Hän sanoi tarvitsevansa ne 'nopeuskokeeseen'!"
Maltti puristi ohjaustankoa. "Nyt riitti! Kukaan ei vie meidän mummolta ilotulitteita, varsinkaan mihinkään nopeuskokeeseen!"
Valtti polkaisi vauhtia. "Nyt mennään, Maltti! Pistetään jalkoihin vauhtia ja pinnoihin vipinää!"
Pian konstaapelit näkivät Riku Rikesakon. Riku polki eteenpäin vanhalla maastopyörällään, jonka molempiin sarviin oli sidottu valtava ilotulitusraketti. Hänen tarakallaan oli vielä suuri 'Jytky-pata', joka heilui vaarallisesti jokaisessa mutkassa.
"Seis, Riku Rikesakko! Virkavallan mummon omaisuus on palautettava!" Maltti huusi hengästyneenä polkiessaan.
Riku vilkaisi taakseen ja virnisti. "Ette saa kiinni! Minulla on täällä ruutia sarvissa ja tarakalla! Minä olen tämän puiston nopein raketti!" Riku alkoi polkea entistä hurjempaa tahtia, vaikka väylä oli liukas.
Riku suuntasi kohti puiston pisintä suoraa, niin kutsuttua 'lentokenttäsuoraa'. Se oli todella pitkä suora väylä, jota reunustivat korkeat lumipenkat. Riku vilkuili taakseen ja näki Maltin ja Valtin lähestyvän tasaisella, poliisin varmalla tahdilla.
"Minun on lisättävä vauhtia!" Riku puuskutti. Hän kyyristyi matalaksi, puristi tankoa ja alkoi polkea hurjalla vauhdilla. Pyörä kiihtyi ja kiihtyi tasaisella väylällä. Riku oli niin keskittynyt omaan suoritukseensa, ettei hän huomannut suoran päässä häämöttävää tolppaa.
"Riku, hidasta!" Valtti huusi kauempaa, mutta tuuli vei äänen mennessään.
Riku saavutti suoran pään aivan uskomattomassa vauhdissa. Hän tunsi itsensä voittamattomaksi. Juuri kun hän ohitti viimeisen puun ennen mutkaa...
RÄPS!
Kirkas välähdys löi suoraan Rikun silmille. Riku säikähti niin pahasti, että hän luuli ohjaustankoon teipattujen rakettien syttyneen ja lauenneen päin näköä.
"Apua!" Riku kiljaisi, hukkasi polkimet jalkojensa alta ja alkoi huojua puolelta toiselle. Pyörä ajautui suoraan päin lumipenkkaa suoran päässä ja Riku lensi komeassa kaaressa pehmeään lumeen kameratolpan juurelle, ja mummon raketit töpsähtivät hänen viereensä.
Maltti ja Valtti polkivat rauhallisesti paikalle. Maltti nousi pyörän päältä ja alkoi irrottaa teippejä, joilla ilotulitteet oli sidottu Rikun pyörään.
"No niin, Riku. Se oli melkoinen loppukiri", Maltti sanoi vakavana. "Kuten tiedät, mummolta luvatta vieminen on rangaistavaa, ja nämä raketit ovat hengenvaarallisia tuolla tavalla kuljetettuna."
Valtti käveli tolpalle, avasi sen päällä olevan pienen luukun ja katsoi tolpan sisään. Hän alkoi nauraa. "Kuulehan Riku, teit sen taas!"
Riku nousi lumesta, pipo vinossa. "Olinko minä todella niin nopea, että tolppa välähti?"
"Olit, mutta siitä hyvästä saat maksaa", Maltti totesi tiukasti. "Nyt otat nuo raketit ja poljet meidän kanssamme takaisin mummolaan. Mummo sanoi, että saat sakkojen lisäksi rangaistukseksi syödä kymmenen kylmää nakkia ja auttaa häntä huomenna lumitöissä."
Riku huokaisi. "No, sellainen seikkailu tällä kertaa."
Ja niin kolmikko polki takaisin päin uudenvuoden hämärässä – Maltti ja Valtti edellä, ja Riku Rikesakko kiltisti perässä, ilman yhtäkään pamausta.
