Lautsialla järjestetään erilaisia opintokursseja. Muualla Hauholla järjestetään muunlaisia tapahtumia ja onpa Hauholla järjestetty myös Mega. Ehkä kuuluisin hauholainen tällä hetkellä on Hauhon pormestari Pertti, perseilevä labradorinnoutaja. Hän on käynyt ulvomassa myös Lautsiassa. Lautsiaan on helppo tulla esimerkiksi bussilla, koska Lahti-Tampere bussit pysähtyvät täällä.
Bussia odotellessa voi tehdä esimerkiksi vene-liikkeen. Makuuasennosta nostetaan koholleen jalat ja yläkroppa. Jos aika käy pitkäksi, voi tehdä kiertoliikkeitä kummallekin puolelle.
Valitettavasti täällä ei ole paljon geokätköjä.
Päivitys: 20.10.2022 Eilen sain tiedon, että Pertti menehtyi imusolmuksesyöpään kuusivuotiaana.